lauantai 24. kesäkuuta 2017

Juhannus mökillä













Juhannusaattona saavuin tapani mukaan reilua tuntia muita myöhemmin perille. Nurmikko oli jo ajettu, ruoat ja muut tavarat kannettu sisään. Vauhdikas leikki koiran kanssa oli täydessä käynnissä, kun kaarsin pihaan hikisenä, mutta varsin tyytyväisenä. Reilun kympin lenkki oli takanapäin ja edessä mökkijuhannus.

Juhannusaattona otin iisisti, vaikka onnistuin kokkaillessani polttamaan sulakkeen. Jääkaappi, patteri, hellanlevy ja vedenkeitin eivät saa olla yhtäaikaa päällä vanhassa mökissä. Nyt tiedän.

Juhannusaattona en hermostunut, vaikka propun palaminen viivästyttikin ruokailua ja perunasalaatin perunat olivat tulikuumia siinä vaiheessa, kun savustettu nieriä oli jo syöntivalmis. Onneksi(?) rannassa kävi järkkykylmä tuuli. Perunat jäähtyivät hetkessä ja juhannusaaton päivällishetki oli pelastettu.

Juhannusaattona palelin. Tai olisin palellut, ellei laukusta laukusta olisi löytynyt toppatakkia ja villahuivia. En hetkeäkään häpeillyt käyttää niitä, kun iltahämy saapui.

Juhannusaattona saunoin pitkään vastapestyssä mökkisaunassa. Mieheni kanssa istuimme rinta rinnan, emmekä juuri puhuneet. Aina ei tarvitse. Joskus on enemmän kuin tarpeeksi, kun toinen istuu vieressä ja katselee saunan ikkunasta samaa auringonlaskumaisemaa <3

Juhannusaattona bongailimme vastarannoille syttyviä kokkoja ja kuuntelimme etäältä kuuluvaa juhlahumua. Oma kokkomme oli grillitulen kokoinen. Siinä oli hyvä paistaa makkarat. Kaikessa rauhassa jutustelun lomassa.

Juhannusaattona huutelin hyvät juhannukset mökkinaapureille, jotka melkoisten riemun(kauhun)kiljahdusten saattelemana kirmasivat mereen. Oli kuulemma lämpöistä kuin linnunmaito. Jälleen kerran. 

Juhannusaattona valvoin pitkälle yöhön. Siirryttyäni lopulta mökkiin lämmittelemään, mieheni jäi vielä koiran kanssa laiturille valvomaan sammuvaa tulta. Aikomukseni oli lukea, mutta jäinkin ikkunasta salaa seuraamaan heitä kahta. Siellä he istuivat ja katselivat merelle, koira nukahti syliin. 

Juhannusaattona luin pikkutunneille asti muiden jo nukkuessa. Kuulin tasaisen tuhinan, jonka rikkoi vain katolle putoilevat kävyt.

Juhannusaamuna heräsin aikaisin ja hipsin hiljaa aamuauringossa kylpevälle laiturille venyttelemään. Kävin melkoisen henkisen kamppailun itseni kanssa, mutta lopulta kuitenkin uskaltauduin asettumaan jumppamatolle ja hyväksymään sen tosiasian, että minä olen siellä vain käymässä, ne parin metrin päässä luikertelevat rantakäärmeet asuvat siellä. 

Juhannusaamun sää oli edelleen viileä, mutta huomasin, että tuoleja tuulensuojaksi asettelemalla pystyn rakentamaan itselleni kulmauksen, jossa aurinko ja lämpö hellivät ihoa. Varpaita palelsi, mutta senkin ongelman ratkaisi pari pässinpuskemia.

Juhannusaamuna pakkasimme kamat autoon ja suuntasimme takaisin kaupunkiin, koska juhannuksen osa kaksi on alkamassa. Odotettu auto kaartaa pihaan hetkenä minä hyvänsä...

Ihanaa juhannuspäivää sulle! 
Jos taiat jäivät tekemättä, uskon, että ensi yönä ehtii vielä :)





sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Raparperiaikaa





"Äidin kasvimaalla, raparperin alla...". Siellä muuten on lähes takuuvarmasti aina sammakoita, varsinkin hellepäivänä ja joskus myös sadesäällä. Tiedän sen siitä, että lapsuudessani kotipihallamme kasvoi komea raparperipuska. Mitään kovin lämpöisiä muistoja sammakon koti kultainen ei minussa herätä, olen aina inhonnut niitä kurnuttajia. Raparperi sen sijaan on yksi kesäisistä lempiherkuistani.

Kiisseliä, hilloa, piirakkaa, you name it. Monenlaisilla raparperiherkuilla äiti ja mummut meitä lapsina hellivät. Muistan, kuinka serkkuni kanssa kilpailimme, kumpi ehtii putsaamaan mummun raparperipiirakataikinan loput kulhosta :) 

Joka vuosi alkukesällä päätän istuttaa kesäpaikkamme tontin reunaan raparperin ja joka kesä unohdan sen yhtä varmasti. Vain muistaakseni asian jälleen seuraavana vuonna. Josko seuraavalla mökkireissulla sitten. Olisi kiva, kun varsia olisi ihan omasta takaa. Tosin yllätyin iloisesti löytäessäni niitä lähikaupan vihannesosastolta. Olin jo päättänyt leipoa sadepäivän kunniaksi korvapuusteja, mutta punavihreät kaunottaret nähdessäni muutin mieleni. Raparperipiirakkaa sen olla pitää!

Tein piirakkapohjan ohjeella, johon sopivat mielestäni monet erilaiset täytteet. Ohje on helppo kuin mikä, eikä sen valmistaminen vie kauaa aikaa. Kielen se kyllä vie mennessään ;) Hyvältä maistuvan pohjan lisäksi tämän ohjeen jujuna ovat pienet määrät taikinaa, jotka lisätään piirakan päälle ihan viimeisenä ja jotka paistuvat uunissa kivan rapeiksi. Näin sen teet:


RAPARPERIPIIRAKKA

200g margariinia
1,5dl sokeria
3dl jauhoja
1 muna
0,75dl maitoa
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
raparperia pilkottuna

 Sulata rasva ja sekoita sokerin kanssa.
Lisää jauhot vähitellen. Huom! Älä lisää leivinjauhetta jauhojen joukkoon.
Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa.
Lisää jäljelle jääneen taikinan joukkoon muna, maito, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
Levitä taikina (pyöreään) piirakkavuokaan.
Laita päälle raparperikuutiot.
Lisää lopuksi kahvikupissa oleva taikina raparperien päälle.
Paista 200 asteessa noin puoli tuntia.

Monissa raparperipiirakkaohjeissa käsketään keittää raparperinpalat sokerivedessä, jotta ne eivät ole liian happamia. Mietin tätä itsekin, mutta päädyin lopulta vain sirottelemaan vähäsen sokeria palojen päälle. Se riitti vallan hyvin. Raparperi saa, ja sen kuuluu, maistua vähän happamalta.

Herkkua!







perjantai 9. kesäkuuta 2017

Pikavauhtia lomamoodiin





Ei Rooma, ei New York, ei Cavtatkaan vaan tänä vuonna Tampere!

Totesin jo vuosia sitten, että minulle toimivin tapa siirtää itseni loma-asetuksille on pakata laukku, ottaa ja lähteä. Irtautua heti loman alettua totutuista kuvioista ja maisemista, siitä tutusta arjesta, niin ihanaa kuin se onkin. Ei siis ole sattumaa, että viime vuosina tekemäni kesälomareissut ovat lähes täysin ajoittuneet alkukesään. Suvivirren viimeisten sointujen päätyttyä on ajatuksilla ollut välittömästi uusi kohde. 

Tänä vuonna veljeni yllärisynttärijuhlat sanelivat kohteen sijainnin. Ei tarvittu passia, ei lentokonetta, ei tuntikausien selailua matkatoimistojen nettisivuilla. Tarvittiin vain yksi parituntinen autossa. Paljaat varpaat, huoltsikan eväät, liian lujalla soiva musiikki. Lomamood odotti niinkin lähellä kuin Tampereella!

Synttärisankarin yllättäminen onnistui sataprosenttisesti! Vietimme kivan lauantaipäivän kauniissa järvimaisemissa. Muu porukka juhli pikkutunneille asti, me ajoimme nukkumaan vähän rauhallisempaan paikkaan. Vanhuuttako vain vaiko loppukevään kiireiden aiheuttamaa väsymystä? Siitä voimme keskustella ;)


Arjesta muistutti sunnuntaiaamuna enää vain aikainen heräämisaika. Sisäinen kello oli jo kuuden aikaan sitä mieltä, että rise and shine, ja hyvä niin. Mikäs oli noustessa ja lähtiessä aamulenkille, kun aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja ajatuksiin hiipi säännöllisin väliajoin kolme sanaa: MULLA ON LOMA. 





Vietimme koko päivän ulkona. Taisin ihan pikkasen rakastua Tampereeseen. Kävelimme ympäriinsä, juttelimme hyvin ei-suomalaiseen tyyliin vieraiden ihmisten kanssa, istuimme kahviloissa, söimme torikojulounaan. Mihinkään ei ollut kiire, mitään ei tarvinnut tehdä. Jopa suunnittelemani shoppailukierros jäi odotettua lyhyemmäksi ja rahaa kului tasan nolla euroa. Kuka malttaa kiertää kauppoja, kun ulkona odottavat kesä ja rakkaat?


Herätyskelloa ei tarvittu maanantaiaamunakaan. Maltoin hädin tuskin nukkua koko yönä! Yksi odotetuimmista päivistä oli aluillaan. Siitä lisää täällä blogissakin, kunhan asiat varmistuvat ja aikataulut selviävät. Vinkkinä kuitenkin, että siihen liittyy neljä tassua ja pikkiriikkinen hännänpää <3

Aurinkoista viikonloppua!