tiistai 28. maaliskuuta 2017

Keltaisia roskia ja linnunlaulua




Pää painuksissa, katse kohti maata. Kuitenkin ilman sen suurempia suruja tai murheita. Kaikki on hyvin, oikein hyvin. Tapani kulkea ei kerro mielentilasta vaan vuodenajasta. Elämme niitä viikkoja, kun innostun jokaisesta keltaisesta roskasta: Tuossako se nyt on, kevään ensimmäinen leskenlehti! Jossakin päin Suomea kyseisiä söpöläisiä on jo noussut esiin, oman työmatkani varrelta en niitä ole vielä löytänyt. Anyday now, uskoisin, jos säät pysyvät näin lämpiminä ja aurinkoisina kuten tänään. 

En voi sanoin kuvailla, millaisen fiiliksen pitenevät päivät, yhä valoisammat aamut ja illat, saavat minussa aikaan. Kevät on mielestäni vuodenajoista ehdottomasti paras. Jaksan ihmetellä ja ihastella luonnon heräämistä joka vuosi enemmän. Ensimmäiset linnunlaulun täyttämät työmatkat saivat lähes herkistymään. Meri alkaa olla monesta kohtaa auki, jäiden määrä vähenee jatkuvasti. Joka päivä tsekkaan, onko läheinen venesatama saanut ensimmäisen veneen aalloilleen. 

Odotan monia kevään merkkejä kuin pikkulapsi jouluaattoa :) Ihan kaikkia en kuitenkaan.

Kävin eilen tekemässä hidastempoisen juoksulenkin ihanan Heidin kanssa. Vielä pystyn juoksemaan, mutta kohta siihen tulee tauko. Silmät ja hengitystiet alkavat nekin nimittäin vähitellen huomata kevään saapuneen...

Tervetuloa siis, kevät ja kesäaika! Jos jotakin saan pyytää niin pliis, päästäkää meidät siitepölyallergikot tänä vuonna mahdollisimman vähällä, jooko?


Kello ohitti juuri iltakahdeksan ja avoimesta parvekkeen ovesta kantautuu edelleen linnunlaulu. Oih!

Mikä on sinulle mieluisin kevään merkki?



torstai 23. maaliskuuta 2017

Herkullista huomenta!



Aamuihini on astunut uusi herkku, joka haastaa molemmat suosikkiaamupalani, kaurapuuron ja banaaniletut. Kyseessä on chiavanukas, jonka ohjeen löysin Heidin blogista. NAM!

Olin kuullut chian siemenistä ja niiden terveysvaikutuksista aiemmin, mutta vasta vanukasta tehdessäni käytin niitä itse ensimmäistä kertaa. Sekoitin ainekset illalla ja annoin vanukkaan tekeytyä jääkaapissa yön yli. Aamulla astian kantta raottaessani aistin ensimmäisenä inkiväärin tuoksun. Maistoin varovasti ja myönnän, ettei rakkaus syttynyt ensilusikallisella. Turvonneet chian siemenet saivat otsani kurtistumaan, niiden koostumus vähän epäilytti. Päätin kuitenkin, että syön, kun kerran tein! Kaadoin annoksen päälle kunnon keon jäisiä mustikoita ja kranaattiomenan siemeniä, ja aloin lusikoida. 

Söin annoksen loppuun, seuraavat päivät starttasivat samalla tavoin. Neljännen päivän iltana tein uuden samanmoisen satsin. Nyt olenkin syönyt vanukasta päivittäin jo lähes kolmen viikon ajan joko aamiaisella tai välipalana. Rakkaus vaati siis hieman totuttelua, mutta roihuaa nyt täydellä liekillä ;)

Vanukas sisältää chian siementen lisäksi mm. inkivääriä, taateleita ja banaania, joten kyseessä ei ole ainoastaan herkullinen vaan myös varsin terveellinen aamiainen/välipala.

Suosittelen kokeilemaan!






lauantai 18. maaliskuuta 2017

Miks sä juokset?




Inhosin juoksemista vuoden 2006 joulukuun 30. päivään asti. Vuoden 2006 joulukuun 31. päivästä asti yksi suurimmista toiveistani oli, että voisin joskus juosta.

"Miks sä juokset?", kysyi mieheni multa tänään aamiaispöydässä. Olin juuri palannut reilun kymmenen kilometrin lenkiltä. Istuin pitkään hiljaa ja mietin. En siksi, ettenkö olisi keksinyt vastausta. En vain tiennyt, mistä aloittaa.

Lapsena juoksu oli osa leikkimistä ja pelaamista, ei sitä sen enempää tullut mietittyä. Kun aloin aktiivisesti lenkkeillä, kävelin, pyöräilin tai hiihdin. Juoksemisesta en jostain syystä tykännyt. En osannut mieltää itseäni juoksijaksi (mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan) vaan liikuin monin muin tavoin. 

Joulukuun 30. päivänä 2006 olin vanhempieni kanssa pururatalenkillä kotikonnuillani. Liukastuin ja vasen nilkkani murtui pahasti. Nilkkaa ei saatu korjattua kuntoon vaan se jäi virheasentoon.
"Joudut todennäköisesti kävelemään lopun ikääsi kepin kanssa.", ilmoitti minut leikannut ortopedi leikkausta seuranneena päivänä. Järkytyin kuulemastani, olinhan tuolloin vasta 28-vuotias. Ensimmäinen ajatukseni oli, etten voi koskaan enää juosta. Sitä kaipaa, minkä menettää, huolimatta siitä, ettei juoksu ollut koskaan näytellyt isoa roolia elämässäni.

Päätin, että jos se minusta on kiinni, en pelkästään kävele ilman keppiä, aion myös juosta. Pitkän ajan se otti, monta kivuliasta fysioterapiakäyntiä ja tuntitolkulla kotitreeniä, mutta saavutin tavoitteeni. Minusta tuli kuin tulikin juoksija, enkä tarvitse keppiä kävelemiseen.





The more I run the more I love my body.
Not because it's perfect. Far from it.
But because with every mile it's proving to me
that I'm capable of more than 
I ever thought possible.

Olen onnellinen, että voin juosta.

Juoksen monesta muustakin syystä. Yhtälailla kuin kävelykin, juokseminen on mulle terapiaa.

I run to burn off the crazy.

Juokseminen on omaa aikaani, omaa tilaani. Annan ajatusteni johtaa sinne, minne ikinä vievätkään. Osaisipa joku selittää, miten on mahdollista, että jotkut ajatuspalaset loksahtelevat paikoilleen helpommin liikkeessä kuin paikallaan ollessa. Lenkin jälkeen pää on kevyempi ja minä parempi ihminen.

Juoksun jälkeinen olotila on jotain, mitä ei myöskään osaa selittää. Ja mikä parasta, se olotila tulee, vaikka juokseminen ei olisikaan tuntunut kovin kevyeltä tai mukavalta. Oikeastaan juuri silloin se tuleekin. Silloin, kun en ole antanut periksi vaan päättänyt juosta vielä yhden sähkötolppien välin, yhden kadunpätkän, kotiin asti. On hienoa huomata, kuinka matka, jonka jaksaa juosta, pitenee vähitellen.




Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu juoksulenkillä. Eri paikkoja, eri vuodenaikoja. Kyllähän nämäkin ansaitsevat paikkansa syiden listalla.

Vaikka olenkin juossut vuodesta 2007 lähtien melko säännöllisesti, muistan silti aina juoksemisesta puhuessani vähätellä itseäni sanomalla, etten oikeasti ole juoksija. Tarkoitukseni oli kirjoittaa kyseinen toteamus myös tämän postauksen loppuun. Törmäsin kuitenkin Pinterestiä selatessani seuraavaan Bart Yasson lausahdukseen:

"I often hear someone say 'I'm not a real runner.'
We are all runners.
Some just run faster or longer than others.
I never met a fake runner."

Tämä juoksija toivottaa siis sinulle oikein reipasta viikonlopun jatkoa :)










sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Monen kympin viikonloppu






Kympin viikonloppu, oikeastaan kahden. Tästä muodostui lopulta monen kympin viikonloppu, jos asiaa oikein ajattelee.

Ensimmäisenä ja toisena kymppinä mainittakoon juoksulenkit. Eilisen kymppini juoksin kauniin auringonlaskun aikaan. Juoksu rullasi kuin unelma huolimatta siitä, että kyseessä oli tämän vuoden ensimmäinen ulkona juostu (minun mittapuussani) pitkä lenkki. En malttanut edes pysähtyä kuvaamaan, annoin vain mennä.

Eilisen lenkin kuvat olisivat olleet hyvin erilaisia yllä oleviin, tämän päivän lenkkimaisemiin verrattuna. Jos eilen ilma oli pikku pakkasesta huolimatta melko lämpöisen tuntuinen, keväinenkin, tekivät hyytävä viima ja sumu tämän päivän säästä oikeasti kylmän. Kaunista kyllä oli! Välillä näytti siltä kuin koko maailma olisi ollut mustavalkoinen. 

Eiliset kilometrit tuntuivat jaloissa, mutta juoksin sen, minkä olin päättänyt. Kymppi täyttyi siis tänäänkin! Voi, miten hyvän mielen kanssa palasin kotiin! Olin niin ylpeä itsestäni. Suurin onnentunne syntyi kuitenkin siitä, että halu juosta on nostanut päätään yhä useammin. Ja vaikka kroppaa piti tänään välillä pakottaa juoksuun, pidin huolen siitä, etten palaa kotiin "En juokse enää koskaan!" -asenteella. Muutaman päivän pidän kuitenkin taukoa ja palauttelen kroppaa työmatkakävelyn ja venyttelyn muodossa.



Muista täyden kympin jutuista mainittakoon eilinen aurinkosää. Aamuisen kaupunkireissun jälkeen istahdin kotiparvekkeelle lukemaan ja saatoin siinä pienet päikkäritkin ottaa... Koiramuru viihtyi sylissä ja vartioi pihaa. 

Alkuperäisenä aikomuksenamme oli varata pitkästä aikaa brunssi ja aloittaa sunnuntaiaamu sillä. Kun lopulta makoilin sängyllä lähes puoleen päivään hyvästä kirjasta nauttien, olin varsin tyytyväinen, että juuri tänä aamuna ei tarvinnutkaan lähteä aikataulutetusti yhtään mihinkään. Tällaisia aamuja todellakin tarvitaan!

Testasin tänä viikonloppuna myös kaksi ruokauutuutta, jotka nekin ansaitsevat täyden kympin kumpainenkin. Toinen oli aamiainen, toinen päivällinen. Millaiset, se selviää tulevalla viikolla.

Suloista sunnuntai-iltaa!










lauantai 11. maaliskuuta 2017

Mietteitä viikonlopun kynnyksellä



Tervehdys perjantai-illan suloisesta syleilystä! 

Viikonloppumme alkumetrit ovat olleet varsin rauhalliset. Me molemmat kotiuduimme töistä melko myöhään ja sen verran nälkäisinä, että päätimme hakea sushit ruoanlaiton sijaan. Muutenkaan emme ole turhia hötkyilleet, kuten kuvista näkyy :) 

Syödessämme päivittelin miehelleni, kuinka ihanaa onkaan, että on perjantai. Taisin huokaistakin syvään kuin painottaakseni, miten katkipoikki olinkaan ja kuinka kertakaikkisen pakottavaan tarpeeseen viikonloppu tuli. Siinä puhistessani heräsin kuitenkin miettimään, että taisin huokailla enemmänkin tottumuksesta kuin tilanteen pakosta. (Olenkohan tehnyt tätä jo pitkään..?) Oikeastaan minulla on takanani monella tapaa onnistunut viikko. En tarkoita, etteikö viikonloppu olisi tervetullut! En myöskään kiellä, ettenkö olisi viikon aikana törmannyt haasteisiin tai kiireen tuntuun. Olen, kuten joka viikko. Arkeeni mahtui kuitenkin paljon sellaista, joka toimi hyvänä vastapainona sille kaikelle ja auttoi jaksamaan.

Ensinnäkin olen nukkunut pitkiä öitä. Maanantai-iltana päätin antaa väsymykselle periksi huomattavasti normaalia aiemmin. Kello ei ollut vielä yhdeksääkään, kun mieheni tuli sammuttamaan makkarin valot ja otti kirjan kädestäni, itse olin jo unten mailla. Tiistaina, yhdeksän tunnin yöunien jälkeen, huomasin pohtivani, tällaistako on olla kunnolla hereillä. Tuntui, että silmätkin olivat enemmän auki kuin pitkiin aikoihin! Töiden jälkeiset päikkärit jäivät ottamatta, niille ei ollut tarvetta. Olo oli sen verran mukava, että menin samalla aikataululla kolme seuraavaakin iltaa :) Vaikka nautinkin leppoisista illoista, nautin pitkistä yöunista vielä enemmän. Ja hei, ainahan on perjantai, jolloin saa valvoa pidempään, jos siltä tuntuu ;)

Lisäksi lepoa ja liikuntaa on ollut sopivassa suhteessa. Kävelin työmatkat tätä aamua lukuunottamatta joka päivä. Säät ovat olleet enemmän kuin suosiolliset: pikkupakkasta aamuisin, aurinkokin on pilkistellyt. Parina iltapäivänä satoi, mutta kotiinpäin kulkiessa sekään ei haittaa.

Hyvään oloon vaikuttaa tietysti olennaisesti myös ravinto. Aivan liian suurta roolia ruokavaliossani näytellyt sokeri on jäämässä taka-alalle. Yritän vähentää turhaa valkoista sokeria ja sen positiiviset vaikutukset huomaa heti. Tällä en kuitenkaan hehkuta, enkä siitä kirjoita, vielä sen enempää. Teen sen vasta, kun voin oikeasti sanoa ottaneeni makeanhimosta yliotteen.



Että tällaista tänne tällä viikolla. Koiratyttönen sammahti jo, mies samoin. Vuorokausi on vaihtunut jo lauantaiksi, joten alkaa olla meikäläisenkin aika laittaa silmät kiinni. Huomenna saankin sitten nukkua pitkään! Tai saisin, mutta tuskin kuitenkaan nukun, varsinainen aamukukkuja kun olen. Sisäinen kello hoitaa herätyksen, apunaan ihanat, koko ajan valoisammat aamut <3 Saattaapi olla, että hilpaisen lenkille heti herättyäni ja nautin jo nyt jääkaapissa tekeytymässä olevan aamupalan vasta sen jälkeen. Aamupalasta ja muustakin lisää viikonlopun aikana.

Nyt 
hyvää yötä ja leppoisaa lauantaita!







lauantai 4. maaliskuuta 2017

Venyyks?


Yläasteaikaiset testaukset liikuntatunneilla, muistan ne ikäni kaiken. Puolen minuutin rykäisyt vatsa- ja selkälihasliikkeitä sujuivat hyvin. Päinriipunnasta minut komennettiin lopulta alas, olisin voinut roikkua puolapuissa vaikka aamuun. Mutta voi onneton sitä venyvyystestiä! Muistatko sen? Jalkapohjat aseteltiin tarkasti penkin jalkoja vasten ja sitten venyttiin. Tai no, kuka venyi, kuka ei. Mittanauhan tavoiteltavat lukemat jäivät kauas sormenpäistäni, vaikka kuinka yritin.

Minua voi kuvata monella adjektiivilla, notkea ei ole yksi niistä. Ei ole koskaan ollut, eikä ehkä tule koskaan olemaankaan, mutta notkeammaksi olen päättänyt ryhtyä! 

"You don't get what you wish for, you get what you work for."

Venyttely ei syystä tai toisesta ole koskaan ollut mulle mielekästä, vaikka se olisi ollut hyvin tärkeää paljon liikkuvalle ihmiselle. Siksi päätinkin ryhtyä tuumasta toimeen! Ihana Heidi suunnitteli mulle venytyssarjan, jota olen tehnyt päivittäin muutaman viikon ajan. Herään joka aamu varttia aiemmin kuin ennen ja teen sarjan alusta loppuun. Venyttelystä on tullut olennainen osa aamurutiiniani. Enää en herätyksen pärähtäessä soimaan mieti vartin torkuttamismahdollisuutta vaan hipsin pimeässä jumppamaton päälle ja keskityn hetken vain hengitykseen ja liikkeeseen.

Teen liikkeet kaikessa rauhassa, koska osa venytyksistä on hyvin voimakkaita. Lähden hiljalleen herättelemään kroppaa ja lisään venytyksen määrää vähitellen. En olisi koskaan voinut kuvitella, että yksi vaivainen vartti voi saada niin uskomattoman hyvän fiiliksen aikaiseksi! Lähtiessäni venytysten jälkeen jatkamaan aamutoimiani, kroppani on kunnolla hereillä ja olo mahtava!

Alunperin tavoitteeni oli kokonaan fyysinen eli venyvyyden lisääminen, mutta vähintään yhtä tärkeäksi on muodostunut harjoituksen psyykkinen vaikutus. 

"It's not about touching your toes. It is what you learn on your way down."
Tästä enemmän myöhemmin.




Yläselkä, pohkeet, takareidet ja lonkankoukistajat. Siinä ne kaikkein eniten jumissa olevat paikat, joita nyt yritetään kuvissa olevilla liikkeillä ja muutamilla muillakin saada auki. Kuten näet, eteentaivutus onnistuu juuri ja juuri, sekin on lämmittelyn tulosta. Aamun ensimmäisten venytysten aikaan sormenpäät eivät vielä kosketa lattiaa.



Alaspäin katsova koira, tuo alimmaisen kuvan liike, on se haastavin ( ja kamalin), kuten ilmeestä näkee... Jotta saan kädet ja selän oikeaan asentoon, pitää kantapäiden olla noin paljon irti maasta ja polvien koukussa. VIELÄ! 

Jonakin päivänä taivun alaspäin katsovaan koiraan ihan helposti! Niin, ja spagaattiin vielä ennen juhannusta! Kaikkea sitä ihminen päättää... ;)

Ja mikä parasta, samalla, kun liikkeet lisäävät kropan venyvyyttä, tuntuu, että hermokin venyy tarpeen tullen vähän aiempaa pidemmälle.

Leppoisaa viikonloppua <3

Kaikki kuvat Heidi Tainio. 
Löydät Heidin blogista http://heidionthego.com/ paljon hyviä treeni- ja venyttelyideoita sekä paljon muuta hyvinvointiin liittyvää.