sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Tunnetko Smondayn?



Smonday:
The moment when Sunday stops feeling like Sunday and the anxiety of Monday kicks in.

Kuinka moni teistä tietää tämän tunteen? Minulle se on tuttuakin tutumpi. Joka sunnuntai jossakin vaiheessa iltapäivää se iskee, yllättää kulman takaa ja vie mennessään. Rento viikonloppufiilis jää lähestyvän maanantain jalkoihin. Ainoastaan lomalla tilanne on toinen, päinvastainen oikeastaan. Silloin nautin tietoisesti siitä, että perinteinen sunnuntaiahdistus, tai miksi sitä sitten kutsutaankin, jättää tulematta.

Valtaosa elämästä on kuitenkin muuta kuin lomaa. Vuodessa on monta Smondayta. On itsestä kiinni, miten niihin suhtautuu.

Itselleni suununtait ovat yleensä lepopäiviä. Harvemmin täytän ne suunnitellulla ohjelmalla. Nautin rauhallisesta aamusta ja aamiaisesta, liikun ja ulkoilen, tapaan sukulaisia ja ystäviä, rauhoitun kotona, teen kaikkea mukavaa. Soisin rauhallisuuden jatkuvan iltaan asti, mutta koen, että on normaalia siirtää ajatukset jossakin vaiheessa kohti alkavaa työviikkoa. Kysymys kuuluukin, annanko maanantain aiheuttaa ahdistusta tai negatiivisia tunteita vai käännänkö suunnan ihan toisaalle?


Vuosikausia antauduin sunnuntaiahdistuksen vietäväksi. Työtilanteen ollessa rankimmillaan jo sunnuntaiaamuun herääminen oli tietyllä tavalla ahdistava. Vielä siinä vaiheessa varsinainen Smonday ei iskenyt päälle, pelkkä tietoisuus sen lähestymisestä riitti. Tuolloin en jaksanut edes yrittää muuttaa tilannetta, tyydyin siihen, että sunnuntait ovat mitä ovat. 

Nykyisin, kun kokonaisvaltainen hyvinvointi on ajatuksissani paljonkin, yritän aktiivisesti ajatella toisin. Edelleen työasiat hiipivät ajatuksiin sunnuntain edetessä alkuiltaan, mutta nappaan niistä heti yliotteen. Otan kalenterin esille, tsekkaan, mitä kaikkea mukavaa alkava viikko pitää sisällään. On sulaa hulluutta kiinnittää huomio vain niihin epämiellyttäviin asioihin, kun jokaisessa viikossa on aina jotain hyvääkin. Miksi alkaa harmitella esimerkiksi sitä, että herätys pärähtää soimaan aamulla pimeän aikaan klo 6, kun yhtä hyvin voin iloita siitä tosiasiasta, että aamu tulee olemaan huomattavasti valoisampi kuin vielä pari viikkoa sitten. Jos edessä oleva työmäärä ahdistaa, kannattaa muistaa, että kerralla täytyy hoitaa vain yksi päivä, yksi hetki. Jokainen meistä varmasti ottaisi mielellään viikonloppuun tai lomaan aina sen yhden ekstrapäivän, mutta mitä, jos olisimmekin onnellisia siitä, että olemme työkuntoisia ja saamme käydä töissä?

Sitäkään ei sovi unohtaa, että arki on muutakin kuin työtä. Jos viikko tuntuu töiden osalta raskaalta, kannattaa vastapainoksi sisällyttää vapaa-aikaan jotakin kivaa. 

Näillä mietteillä käärin tämän talviloman pakettiin ja toivon sinulle mukavaa alkavaa viikkoa :)












lauantai 25. helmikuuta 2017

When you do what you love


Selailin tänään Pinterestiä etsien laiskotteluun liittyvää siteerausta, lainausta tai ajatelmaa. Sopivaa mietelausetta siitä, kuinka vain ollaan tekemättä mitään, nollataan ajatuksia, nukutaan päiväunia ja kerätään voimia tulevaan. Ajattelin kirjoittaa sen pohjalta postauksen, joka nitoisi yhteen tämän talviloman. Mikään siteeraus ei kuitenkaan tuntunut sopivalta. Lopulta tajusin. Enhän minä ole varsinaisesti laiskotellut juuri laisinkaan! Lähes koko ajan olen ollut menossa johonkin, tekemässä jotakin. Miten kummassa olo voi kuitenkin olla niin kevyt ja levännyt, energinenkin? 



Saadessaan tehdä sitä, mistä nauttii, ihminen voi hyvin ja lataa energiavarastoja. Sen sijaan, että olisin vain laiskotellut (siitäkin kyllä nautin toisinaan vallan vietävästi), olen saanut nähdä ja kokea asioita, jotka ovat hetkeksi irrottaneet minut sekä ajatukseni arjesta ja kiireestä.

Tahkolla jokainen aamu alkoi aikaisin. Puimme ystäväni kanssa heti herättyämme toppavaatteet pyjamien päälle ja suuntasimme koirien kanssa aamulenkille järven jäälle. Hienoja, kauniita hetkiä. Auringonnousua emme joka aamu nähneet, mutta lumi, pakkanen, koirien riemu ja ystävä olivat mukana päivittäin. 

Ladulla viettämäni tunnit tulen muistamaan pitkään. Niistä voit lukea enemmän täältä ja täältä. Hiihtämisessä on jotakin meditatiivista, kuten kävelyssäkin. Varsinkin, kun ladut kulkevat järven jäällä. Liikunta oli muutenkin iso osa lomaani, kirjoittelen siitä lisää ainakin toiseen blogiini.

Mökillä jokainen päivä päättyi yhteiseen illalliseen. Yhtenä iltana söimme ulkona, muina nautimme itse tehdyistä herkuista. Onnea on voida istua rennosti iltaa ystävien kanssa villasukat jalassa, jutella ja kippistellä kuohuvalla jälleen yhden onnistuneen lomapäivän kunniaksi. 


Lomalla suuren onnentunteen saa aikaan myös se, ettei nukkuminen aiheuta paineita. Itselläni on aina reissussa kirja mukana mm. tällaisia hetkiä varten. On ihanaa, kun ei tarvitse tuijottaa kelloa ja laskea tunteja herätyskellon soittoon vaan voi lukea juuri niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Jotenkin kumman lailla uni alkaa painaa silmää helpommin tällä tyylillä kuin paineen alla.

Kotiuduimme keskiviikkoiltana vain hetkeä ennen lumimyrskyn alkamista. Mikä onni, ettemme joutuneet ajamaan siinä säässä! Sen sijaan fiilistelimme home sweet home -tunnelmaa samalla, kun pesimme reissupyykkejä. Hyvin nukutun yön jälkeen pääsimme jälleen nauttimaan aamulenkistä lumisissa maisemissa.


Torstaiaamuna talvi ja kevät kohtasivat kodissamme. Heräsin tuttuun tyyliini aikaisin ja sytytin kynttilät. Aamun valo yllätti minut aikaisuudellaan! Siinä ne sitten olivat rinnakkain, aamuauringossa kylpevä parveke ja lyhdyssä palava kynttilä :) Tajusin samalla, miten lähellä alkaa olla aika, jolloin parvekepäikkärit ovat taas mahdollisia. Seuraavassa hetkessä olinkin jo siivoamassa kyseistä tilaa: kannoin kuusenoksat roskikseen, imuroin niistä irronneet neulaset (joita muuten löytyy vielä juhannuksenakin), siirsin torkkupeitot parvekkeella olevaan koriin ja vein joulukausivalot varastoon. 



Eilen aamulla olin keskustassa jo kahdeksan jälkeen. Kävin lenkillä rannassa ja ihastelin maisemia. Ilma tuntui tuulen takia todella kylmältä, mutta uskallan silti väittää tunteneeni auringon lämmön. Kävelin ja ihastelin heräilevää kaupunkia. Hengitin syvään.

Vasta iltapäivällä nukuin loman ensimmäiset päiväunet :) Voi että, miten maistuivatkin hyvältä!

Rentouttavaa viikonloppua sinulle!















keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Lumisissa maisemissa




Olen luullut ajan muuttaneen minut. 
Ei, olenkin muuttunut olosuhteiden pakosta. 
Rakastan sittenkin talvea, sitä oikeaa talvea. Sitä, jonka aikana voi pidempään kuin päivän kerrallaan luottaa talven olemiseen ja pysymiseen. Että lumi on maassa, kun aamulla herään ja pääsen hiihtämään tai luistelemaan. Rakastan lumipeitteen päälleen keränneitä puita ja talojen kattoja. Rakastan talvea, sitä oikeaa talvea.

On surullista, että etelän talvet ovat nykyisin sitä, mitä ovat. Onko joku muu minun lisäkseni kyllästynyt loskaan ja epävarmoihin talviin?

Tästä postauksesta paistaa haikeus läpi. Kirjoitan tätä autossa matkalla Tahkolta kotiin. Jätimme taaksemme nämä maisemat, joissa hiihdin kolmena päivänä sydämeni kyllyydestä. En ollut edes tajunnut, miten ikävöin talvea ja hiihtämistä! Siitä on yli kaksikymmentä vuotta, kun viimeksi lomailin vastaavanlaisessa hiihtokohteessa. Reissuni ovat jo pitkään suuntautuneet etelään, mutta jos ja kun saan toivoa, en joudu odottamaan kahtakymmentä vuotta, että saan seuraavan kerran pakata murtsikkasukset autoon :) 



Vietimme ystäväperheemme kanssa neljä päivää Tahkon talvessa. Muille seurueemme jäsenille paikka oli hyvinkin tuttu, minä olin ensikertalainen. Jääladulla hiihtäminen otti ison paikan sydämestäni, sinne haluan joskus takaisin. Koska hiihdin yhtä reissua lukuunottamatta itsekseni, valitsin jään metsäreittien sijaan. Uskon, että kaikki ladut on merkitty tarkkaan, eikä eksyminen ole helppoa edes kaltaiselleni suuntavaistottomalle, mutta silti aavat jäät tuntuivat turvallisemmalta vaihtoehdolta. Miten terapeuttista onkaan hiihtää täydellisessä hiljaisuudessa. Ei ketään missään, vaikka maisema aukeaa kilometrien päähän joka suuntaan. Melkein tunsin, kuinka kaikki turhanpäiväinen kiire ja stressi purkautuivat ajatuksista. Välillä ihan itketti, kun edessä avautuva maisema lumosi kaunedellaan ja suksi luisti. Ja piti. 

Ystäväni kanssa hiihdimme aurinkosäässä, muina päivinä oli pilvistä. Molempi parempi, molemmissa on oma viehätyksensä. Vai mitä tuumaat esimerkiksi alla olevasta pilvisestä maisemasta?


En olisi lapsena Matikaista, Hämäläistä ja Määttää leikkiessäni osannut kuvitella tulevan talvia, joina en hiihdä. Niin on päässyt kuitenkin käymään, monestakin syystä. Toki olen hiihtänyt kerran silloin, toisen tällöin, jos etelän talvi on antanut siihen mahdollisuuden, mutta todella vähälle se on jäänyt. Onneksi lapinkäännös ja muut oman isän opettamat jutut onnistuvat vielä lähes nelikymppiseltäkin ;)

Eteläänkin on kuulemma satanut lähipäivinä uusi lumipeite ja ainakin Paloheinään pääsee hiihtämään. Sinne siis, kun lomaakin vielä piisaa! Ennen sitä kuitenkin vähän reissuvaatteiden pyykkäystä ja ehkä myös yksi löhöilta :)

Palailen lomakuulumisten kera vielä ainakin yhden postauksen verran.

Iloista keskiviikkopäivää!





maanantai 13. helmikuuta 2017

Väsyneitä tassuja ja punaisia poskia




Paljon ulkoilmaa, auringonsäteitä, vilpoista tuulta ja pikkupakkasta. Lopputuloksena punaiset posket ja äärettömän hyvä mieli. Onnea on saada olla terve ja ulkoilla hyvässä seurassa kauniina talvipäivänä.

Vietin tänään reippaan puolitoistatuntisen ystäväni ja koiriemme seurassa Vartiosaaressa. Mikä paikka! Joko olet käynyt? Me olimme kaikki ensikertalaisia siellä ja siksi kiitollisia reitille merkityistä tarkoista opasteista. Kun seurasi Luontopolku-viittoja, pystyi varmistamaan, ettei vahingossa eksynyt yksityisalueille. Viitoituksen avulla löysi myös helposti metsäkirkolle, näköalatasanteelle ja muihin paikkoihin, joita oli kiva käydä katsomassa.

Aurinko paistoi ison osan ajasta ja sehän sopi meille :) Jää oli (kunpa olisi vielä pitkään!) saaren ympärillä niin paksua, että sen yli käveleminen oli turvallista. Hiihtäjiä, luistelijoita, kävelijöitä, pyöräilijöitä, monella eri tyylillä oli lähdetty nauttimaan kauniista sunnuntaipäivästä. 






Kävelykilometrejä kertyi vain reilut neljä, mutta karvaiset seuralaisemme pitivät huolen siitä, että reitin varrella meiltä ulkoiluttajilta vaadittiin lihasvoimaa ja tasapainotaitoja, notkeuttakin :) Kaverukset saivat pari sellaista hullunkohtausta, ettemme voineet kuin nauraa ja yrittää pysyä pystyssä. Ihana seurata, kuinka kivaa koirillakin voi olla keskenään. Ja miten mustasukkaiseksi eräs tyttö voikaan tulla, kun vieras koira käy tutustumassa HÄNEN poikaystäväänsä ;) Koirat ottivat lenkistä ilon irti sellaisella antaumuksella, että välittömästi kotiuduttuamme toinen nukahti parvekkeelle ja toinen tyynylleen.

Tällaisien päivien jälkeen voi vain olla onnellinen neljästä vuodenajastamme. 

Ja ystävyydestä <3

Alkuillasta lähdin vielä mieheni seuraksi kävelylle. Siitä voit lukea enemmän toisesta blogistani :)

Iloista ystävänpäiväviikkoa sinulle!















tiistai 7. helmikuuta 2017

Mutta mitä, jo osaankin lentää?


Kotonainen on viettänyt hiljaiseloa lähiaikoina. Sille on syynsä: hän on saanut sisaruksen :)

Muutaman viikon takaisessa postauksessani kerroin joogaa, pilastesta ja kehonpainoharjoitteita sisältävästä Wonder Woman -tunnista, jolle osallistuin ystäväni kanssa. En lähde juttua tässä sen enempää toistamaan, mutta sen verran totean, että melkoinen pyörä pyörähti liikkeelle tuon treenin seurauksena. Olen siitä ikionnellinen! Parin vuoden tauon jälkeen olen taas siinä pisteessä, että odotan seuraaavaa treeniä sen sijaan, että pelkkä ajatuskin urheilusuorituksesta ärsyttäisi. How great is that! :)

Sen lisäksi, että liikunta on jälleen säännöllinen osa elämääni (ei kuitenkaan vielä vastaavassa määrin kuin aiemmin, hiljaa hyvä tulee), on olemassa toinenkin syy, miksi päätin perustaa Kotonaisen rinnalle toisen blogin. Olen lähiaikoina enenevässä määrin miettinyt kokonaisvaltaista hyvinvointia, sitä, miten monesta tekijästä jokapäiväinen hyvä olo koostuu. Tavoitteeni on tehdä pieniä, ja vähän suurempiakin, "korjausliikkeitä" näiden asioiden suhteen omassa elämässäni. 

Uudesta blogistani on tarkoitus tulla tietynlainen matkakertomus. Liikkeelle lähtö on hyvin varovainen, mutta toisaalta toiveikas. Matkan varrelta tulee varmasti löytymään sekä ylä- että alamäkiä, mutta sellaisiahan reissut ovat. Teen oivalluksia, yritän ja erehdyn, yritän ehkä uudelleen. Yritän noudattaa vanhaa viisautta ja nauttia matkasta, mikä on määränpäätä tärkeämpi juttu loppujen lopuksi.

May I present:

BUT WHAT IF I CAN FLY

Olen vilpittömästi iloinen, jos liityt matkaseurakseni!
Voit seurata minua myös Instagramissa @butwhatificanfly