keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Valokuvauskurssilla

Olen aina pitänyt valokuvaamisesta. Muistan, kuinka teini-iässä yhdellä ystävälläni oli tapana kuljettaa kameraa aktiivisesti mukanaan lähes kaikkialle, missä pyörimme. Tärkeitä hetkiä sisältävistä filmirullista pidettiin hyvä huoli, jotta ne pääsivät turvallisesti kuvafirman käsiteltäviksi ja valmiiksi kuviksi. Monet kuvat päätyivät syntymäpäiväkorttien kansiin ja pieniin kollaasitauluihin, loput sujauteltiin valokuva-albumien taskuihin. Ja nyt, "muutama" vuosi myöhemmin, lähettelemme kuvista kännykkäotoksia, kun kyseiset albumit osuvat siivotessa silmiin ja haluamme järkyttää toistemme päivää tai muuten vaan herätellä vanhoja muistoja. Kiitos, Reija, että mahdollistit kaiken tämän heilumalla aina kamerasi kanssa <3

Nykyään kamera on luonnollinen osa jokapäiväistä elämääni, arjessakin. Siitä lähtien, kun sain ensimmäisen kamerapuhelimeni, olen kuvannut lähes päivittäin. Uutta puhelinta ostaessani kameran laatu on yksi merkittävä valintakriteeri. On mahtavaa, kun kuvaaminen on nykypäivänä niin helppoa. Toki on tärkeää osata myös nauttia hetkestä, antaa kameran olla ja tallentaa hienot hetket osaksi päänsisäistä kovalevyä. Kaikkea ei tarvitse, eika kannata, elää linssin läpi katsellen. 

Linssin läpi katselimme kyllä kolmisen viikkoa sitten Kartanopuoti Café Lattessa järjestelyllä valokuvauskurssilla. Koti kaupungin laidalla -blogin kirjoittaja Frida opasti meitä, kahtatoista naista, kamerankäytön saloihin. Vaikka puhelimessani onkin kamera, ihan hyvä sellainen, halusin kuitenkin oppia käyttämään ihan oikeaakin kameraa. 

Ostin oman Olympukseni viime keväänä ja ilmoittauduin samalla valokuvauskurssille, jolla oli tarkoitus opetella kamerankäytön alkeita. Kyseinen kurssi kuitenkin peruttiin vähäisen osallistujamäärän takia, minkä seurauksena kamera-parka oli koko kesän hyljättynä ja melkein unohdettunakin pahvilaatikossaan. Onneksi bongasimme ystäväni kanssa Fridan järjestämän kurssin ja ilmoittauduimme välittömästi. Oli muuten mukavaa, voin vilpittömästi suositella! Enpä olisi uskonut, että minäkin, vanha käyttöoppaiden vihaaja, plaraan ihan innolla 136 sivun mittaista opusta etsiessäni mm. tietoa siitä, miten F-arvoa muutetaan! (Tai, että ylipäätään tiedän, mikä F-arvo on...). Kyllä nyt kelpaa esitellä miehelle, kuinka hehkulampun valossa otetut kuvat eivät enää loistakaan kaikissa oranssin sävyissä ;)




Sen lisäksi, että vietimme yhdessä kivan iltapäivän ja opimme yhtä sun toista kuvaamisesta, saimme nauttia Café Latten kauniista ympäristöstä ja myytävänä (+kuvattavana) olevista ihanista tuotteista. Paikka oli mitä parhain kurssin järjestämistä varten; mikäs on kuvatessa, kun kaunista on kaikkialla! Voit lukea lisää puodista aiemmasta postauksestani.

Kiitos vielä Frida, Lafe Latten Leea, kivat kurssikaverit ja varsinkin rakas ystäväni,  Kaikkea kaunista -blogin Johanna, joka napsit nämä kuvat <3


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Minä autokauppojen Ihmemaailmassa

"Joo hei, toi on tosi hyvännäköinen!"

Virhe numero yksi.

Autokaupassa ei koskaan saa osoittaa kiinnostusta myytävänä olevaa autoa kohtaan. Tai no, jonkinlaista mielenkiintoa ehkä, mutta innostusta ei missään nimessä. On maltettava mielensä, esitettävä coolia, vaikka olisi jo mielessään päättänyt ostaa kyseisen kapistuksen. Myyjälle ei kuulemma saa antaa moista etulyöntiasemaa. Tämän opin, kun kävimme eilen aamulla katsomassa yhtä vaihtoautoa. Sen jälkeen tein parhaani näyttääkseni välinpitämättömältä. Nakkelin niskojani, en katsonut silmiin, räpläsin puhelinta ja potkin jaloissa pyöriviä kiviä. (Ok, tuo viimeinen meni överiksi. Autokauppojen lattioilla ei oikeasti pyöri kiviä. Mutta ymmärsitte yskän, eikö?)

Kaiken, mitä tiedän autoista, olen oppinut mieheltäni. Nykyään yllätän välillä itsenikin tunnistamalla vastaantulevan automerkin, mallinkin toisinaan. Pystyn lisäksi sanomaan, kuka tutuista ajaa minkäkin merkkisellä ajopelillä. Aiemmin määritelmä oli tasoa "sellainen pieni ja sininen". 

Automaailma osaa silti yllättää ja ihmetyttää. Coupé on kaksiovinen automalli, sen tiedän ja sillä tiedolla olen pätenyt, kunnes eilen opin, että coupé voi olla myös viisiovinen! Mitä? Jos coupé tarkoittaa kaksiovista autoa, miten kyseisen nimen alle voi laittaa myös viisiovisen version?

Myöskään automallien numeroinnissa ei ole mitään järkeä. Audi A3 vastaa kooltaan BMW:n 100-sarjaa. Audi A4 on samankokoinen kuin BMW:n 300-sarja. Ja niin edelleen. Näin naisena  minunlaisenani naisena en voi olla ihmettelemättä, mikseivät numeroinnit voi olla yhteneväiset eri automerkkien kesken? Kuinka paljon kätevämpää, muistamisen helppoudesta puhumattakaan, olisi pitää numeroinnit samantyylisinä! Ei kuulemma voi. Jokaisella merkillä ja mallilla on historiansa. 
Selvä. 

Entä nämä kirjaimet sitten. Audilta löytyy mainitsemani A-sarjan lisäksi  S-sarja, RS-sarja, Q-sarja ja tietysti TT:t ja huippuna R8. BMW:ltä löytyy 100-sarjan lisäksi 200-, 300-, 400-, 500-, 600-, 700- ja 800-sarjat ja I-sarja. "Niin, ja tietysti M-sarja, X-sarja ja Z-sarja!", huutelee tuo mieheni tuolla. 
Niinpä. Niinpä tietysti.

Tässä vaiheessa voin todeta kikattavani kippurassa samalla, kun nostan hattua autoihmisille, sekä miehille että naisille. Millä ihmeellä te muistatte kaiken tämän puhumattakaan mallien tunnistamisesta?!?

Lisäksi opin, että auton valinnan on perustuttava järkisyihin. Mihin tässä kohtaa on unohdettu käsite "kohtalon määräämä", kysynpähän vain. Istuessani yhden koeajettavan auton etupenkillä tutkimassa teknisiä tietoja, tajusin, että meidät ja allamme rullaava auto oli tarkoitettu yhteen. Kuka voisi jättää huomiotta niinkin tärkeät tosiasiat kuin että auto oli otettu käyttöön minun nimipäivänäni ja katsastettu viimeksi samana päivän kuin meidät vihittiin! Totally meant to be!!! Paitsi, että kuulemma ei. 


Lopuksi haluan todeta, että oikeasti nautin autokaupoissa kiertelystä. Varsinkin, jos kierros päättyy sisustusliikkeeseen, jossa voin todeta olevani taas omalla maallani ;)

Ps. Emme ostaneet minkään sarjan mitään autoa vaan ajoimme takaisin kotiin omalla rakkaalla menopelillämme. (Onhan tunnesuhteen luominen autoon kuitenkin ihan sallittua ja normaalia, onhan?) 


perjantai 23. syyskuuta 2016

Falling for fall



"Autumn. The season that teaches us that change can be beautiful."

Viime aikoina minut on vallannut outo tunne. Olen löytänyt itseni nauttimasta syksyn kirpeistä aamuista ja ihastelemasta ruskan väriloistoa enemmän kuin aiemmin. Kynttilän valo pimenevällä parvekkeella on saanut minut pysähtymään ja tuijottamaan. Lämpöinen villatakki kylmänä työaamuna on pistänyt melkein hymyilemään: tuulkoon, minulla on lämmin. Tajuan odottaneeni syksyä. Tietääkö joku teistä tunteen? Minulle tämä on uutta.

Olen aina ajatellut olevani kevätihminen, kevään lapsena kun olen syntynytkin. Uskon, että tulen lopun elämääni nauttimaan ensimmäisistä hiirenkorvista, aukeamassa olevista leskenlehdistä ja reissustaan palaavista muuttolinnuista. Syysihmiseksi sen sijaan en ole itseäni mieltänyt, en ennen kuin nyt. Mitä ihmettä on tapahtunut?

Tai paremminkin: Mitä ihmettä ei ole tapahtunut?

Viimeiset pari vuotta elämääni hallitsi suuri toive, joka jäi toteutumatta. Pitkään yritin väkisin täyttää jäljelle jäänytta aukkoa jollakin. Pitkäksi venytettyjä työpäiviä, itseni kiireisenä pitämistä, ylenmääräistä shoppailua, kaikenlaista tuli kokeiltua. Ei toivottua lopputulosta. Tyhjä kohta oli ja pysyi.

On ja pysyy.

Vähitellen olen kuitenkin tajunnut, että elämässäni on jo kaikki se, mitä tarvitsen. Nyt, kun vihdoin uskallan pysähtyä ymmärrän, ja vähitellen alan hyväksyäkin sen, että tyhjä kohta tulee aina olemaan osa minua. Sitä ei voi mikään täyttää, mutta kaiken sen hyvän avulla, jota elämässäni on, voin oppia elämään onnellista elämää, vaikken olekaan ihan kokonainen.

Muutoskin voi olla kaunista, change can be beautiful, ja monesti se on juuri sitä.
Kunhan aika ehtii tehdä tehtävänsä.

"Life starts all over again when it gets crisp in the fall.
(F.  Scott Fitzgerald)

Tervetuloa, syksy!

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Naisten päivä monday TO sunday HOMEssa


Kun kaartaa Espoonlahden Nesteen pihapiiriin, ei välttämättä osaa heti kuvitella, millainen liike sieltä löytyy. Mekin ystäväni kanssa vähän epäröimme paikalle saapuessamme navigaattorin paikkansapitävyyttä, vaikka olimme saaneet sekä monday TO Sunday HOMEn että Sopusointuja -blogin sivuilta hyvät ajo-ohjeet viime lauantaina järjestettyyn Naisten päivään. 

Liiketila kuitenkin löytyi juuri sieltä, mistä pitikin. Ulko-ovesta sisään astuessani totesin liikkeen olevan yksi niistä, joihon pitää päästä uudelleen. Liikkeestä huokui heti rento fiilis. Eteisen seinällä roikkui rivi farkkuja sen näköisesti, että nämä nyt on vaan heitetty tähän. Ja voi että, miten hyvin ne sopivatkin juuri siihen! Kauniilla vanhoilla puupöydillä oli toinen toistaan kauniimpia esineitä. Miten tavalliset kukkaruukutkin voi saada näyttämään niin houkuttelevilta?! Joillakin sitä vaan on taito asetella myytävät tuotteet esille siten, että kaikella on paikkansa, kaikki kutsuvat luokseen hypistelemään. Tässä liikkeessä oli mielestäni oikeanlaista asennetta! Kerroinkin sen liikkeen omistajalle, Päiville. Selvästi asennenainen :) Tykkäsin!

Astioita, vaatteita, asusteita, sisustustavaraa, kodintekstiilejä, huonekaluja, vähän korujakin. Kaikkea tätä löytyy monday TO sunday HOMEsta.










Naisten päivänä saimme lisäksi nauttia meikkiesittelystä. Joukko upeita naisia kokoontui Sopusointuja -blogin kirjoittajan Maaritin ympärille kuulemaan ammattilaisen vinkkejä oikeanlaisesta meikkaustyylistä. Joitakin juttuja tiesin ennata, mutta paljon tuli uuttakin. Mieluisin tuotetuttavuus oli ehdottomasti Dr. Hauschkan Emulsion Teintée, jonka avulla kosteus- tai värivoiteen voi sävyttää juuri omien kasvojen iholle sopivaksi. Koska hei, käsi ylös se, joka ei ole koskaan tuskastellut kesän ensimmäisen päivetyksen saatuaan meikkivoiteen olevan ihan liian vaalea tai vastaavasti syksyllä tajunnut päivetyksen hälvetessä meikkivoiteen olevan liian tumma.



Niinhän siinä taas kävi, ettei tältäkään reissulta palattu ilman pieniä kotiinviemisiä... Alla olevassa kuvassa näkyvä ohut, musta bomber takki lähes liimautui päälleni sitä sovittaessani. Kuivasta kasvojen ihosta kärsivänä päätin antaa mahdollisuuden myös esittelyssä olleelle Argan-öljylle. Sitä olen laittanut kasvoilleni nyt muutamana iltana. Kirjoittelen tuotteesta lisää, jos ja todennäköisesti kun, tuote on niin hyvä kuin miltä se näin alkuvaiheessa vaikuttaa. 




Nyt, aurinkoista keskiviikkoa juuri Sinulle!















sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Syksyn värejä kynsilakoissa







Päivitin eilen kynsilakkavarastoani kahdella herkullisella syysvärillä. Lumenen Gel Effect -lakkoihin sain vinkin Sopusointuja -blogin kirjoittajalta, Maaritilta, joka piti meikkiesittelyä ja -opastusta Monday TO Sunday -liikkeessä. (Liikkeestä ja eilisestä Naisten päivästä lisää myöhemmin.) Essien lakka, sävynro 282, minulla on ollut jo aiemmin. Näin tumma puna sopii mielestäni hyvin syksyyn ja talveen, joten lakka on saanut olla kesätauolla monta kuukautta. Nyt sekin pääsi taas kuvioihin mukaan. 

Lumenen lakat, sävynro 3 Rantaniitty ja nro 35 Usvaniitty, ovat mielestäni mukavan neutraalin värisiä. Lakkasin kynteni eilen illalla tuolla vaalemmalla sävyllä, kolmosella. Väri on kynsissä huomattava, mutta hyvin vaalea. Juuri sopiva tällaiselle, joka tekee käsillään kaikkea sellaista, josta kynsilakka ei tykkää. Lakan kulumista ei siis juurikaan huomaa, mutta silti kädet näyttävät huolitelluilta. Näppärää!

Itselläni on aina kynsilakkaa. Aina. Yleensä lakka on kuitenkin kirkasta, sellaista, joka ei näy kynsissä oikeastaan muuta kuin kiiltona. Koen, että kynnet pysyvät paremmassa kunnossa, kun niiden päällä on lakka. 

Varsinkin värillistä kynsilakkaa käyttäessäni laitan aina aluslakan alle. Mavalan Super base -lakan olen kokenut parhaaksi tähän hommaan. Se todella pidentää lakan kestoa kynsissä. Lakkaaminen kestää hetken pidempään, mutta se todellakin kannattaa.

Julistan siis täten oman värillisten kynsilakkojen syyskauden avatuksi! 
Joko sinä olet avannut omasi? 






lauantai 17. syyskuuta 2016

Koukussa

Perjantain ja lauantain välinen yö kello 0.40:
Kaksi tuntia aiemmin tehty päätös nukkumaan menemisestä otetaan vihdoin käytäntöön. Silmät ristissä, pitkien haukotusten saattelemana siirryn lopultakin peiton alle jo sikeässä unessa nukkuvan mieheni viereen. Koirakaan ei jaksa enää kuin raottaa toista silmäänsä. Silti tekisi mieli tehdä se kuuluisa "vielä yksi rivi".

Lauantaiaamu kello 6.50:
Nukuttaako vielä? (Haukotus...) Eipä taida uni enää tulla. (Pitkä haukotus, silmiä painaa...) Juu, ei väsytä, taas jatkamaan! Kumarrun ottamaan neuletyön sängyn vierestä, jonne olin sen yöllä varmuuden vuoksi jättänyt, jos uni ei vaikka olisikaan heti tullut. 



Näin siinä aina käy, kun aloitan uuden neuletyön. En malttaisi tehdä mitään muuta, edes nukkua. Koukutun täysin. Sama käy kyllä monesti hyvän kirjankin kanssa. Tekisi mieli lukea vielä yksi sivu. 

Tällä hetkellä työn alla on villatakki, johon bongasin ohjeen Kalastajan vaimon blogista. Kesti useamman viikon, ennen kuin sain villatakkiin tarvittavat langat. Ne kun oli myyty loppuun lähes kaikkialta, Norjassakin, kuulemma. Erään lankaliikkeen omistaja kertoi, että niin käy monesti, kun Kalastajan vaimo -blogin kirjoittaja Johanna julkaisee uuden neuleohjeen. Eikä ihme, Johannan ohjeet ovat kivoja ja useimmiten sellaisia, että tällainen ei-niin-kovin-taitava-neulojakin pystyy ohjeesta suoriutumaan. Viime syksyn ja talven aikana tein yhdellä aiemmista ohjeista kaksi villatakkia, mustan ja harmaan. Toinen harmaa on nyt siis valmistumassa, mutta iiiihan eri sävyinen... ;)



Aamuhetkeni näytti siis tänään tältä. Aika ihanaa, sanoisin. Oli vielä hämärää, kun aloitin ja sain neuloessani seurata päivän valkenemista. Ei kiirettä mihinkään, päivän sovittuihin suunnitelmiin oli vielä aikaa. Koira kävi välillä tuijottelemassa, että oletkos ihan pöhkö. Olenhan minä. Täysin neuloottinen :)



torstai 15. syyskuuta 2016

Helmi - classy and fabulous

Liekö sattumaa, että ensimmäinen lähetys vastaperustetun HelmiOnHelmi-yrityksen helmiä saapui perille juuri Coco Chanelin syntymäpäivänä? Cocohan oli suuri helmien ystävä ja juuri hän totesikin, että "A woman needs ropes and ropes of pearls." 

Yhtä tyylikäs kuin Coco itse oli HelmiOnHelmen lanseerausilta viime viikonloppuna. Paikalle oli kutsuttu omistajakaksikon, upeiden Jannan ja Paulan, ystäviä ja työkavereita. Illan päätähdet, valkoiset, hempeän roosat ja harmaat helmikorut, oli aseteltu upeasti esille Balmuirin isoihin, konjakinruskeisiin korurasioihin. Sekä esittely- että tarjoilupöytää koristivat ja niille tunnelmaa loivat Balmuirin lyhdyissä palavat kynttilät.




Iloinen puheensorina täytti koko talon, kun kaikki sovittelivat koruja ranteisiinsa, kaulalle ja korviin. 
"Tämä väri sopisi mekkoon, jonka puen huomenna ystävän häihin, mutta toisaalta mustallekin olisi käyttöä..." 
"Katsokaa, miten hyvin roosa ja harmaa sopivat yhteen!" 
"Roikkuva korvakoru vaiko nappi?"
"Mulla oikeastaan on jo tällainen, mutta..."
"Nuo näyttävät upeilta sulla!"




Helmien ihailun ohessa saimme nauttia kuohuviinistä ja upeista tarjoiluista. Pöytään oli katettu herkullisia pikkusuolaisia; ilmakuivattua kinkkua hunajamelonin kera, leipäjuustoa lakkahillolla, raikas yhdistelmä basilikaa, mozzarellaa ja kirsikkatomaatteja, fetapaloja ja oliiveja. Kirsikkana kakun päällä olivat kuitenkin illan väriteemaa mukailevat bebe-leivokset. Onko söpömpiä nähty? Bebet oli leiponut yksi kutsutuista yhdessä 11-vuotiaan tyttärensä kanssa. Koristeena olevat kauniit simpukat helmisisuksella olivat kirjaimellisesti syötävän suloisia. 




Ilta oli jo pitkällä, kun viimeisetkin meistä lähtivät pikku korupussien kanssa kotia kohti. 

Jos et ole vielä tutustunut HelmiOnHelmen tuotteisiin, käyhän ihmeessä kurkkaamassa nettisivuilla, Facebookissa klik tai seuraa Instagramissa @helmionhelmi.
Helminaisilla, Jannalla ja Paulalla, on suunnitelmissa ihania uusia juttuja, kannattaa pysyä kuulolla!













tiistai 13. syyskuuta 2016

Sekaisin roosasta


Nyt jo jokasyksyiseksi perinteeksi muodostunut Habitare-reissu toteutettiin tänäkin vuonna. Vietimme mukavan kolmetuntisen mieheni, hyvän ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa Helsingin Messukeskuksessa. Odotimme tungosta, mutta sitä ei syystä tai toisesta juurikaan ollut. 

Edellisvuonna ostimme Habitaresta kulmasohvan, tänä vuonna pääsimme paljon kevyemmillä "kantamuksilla". Mukaamme lähti nimittäin vain yksi hehkulamppu :) Parvekkeellamme olevan valaisimen lamppu on tähän asti ollut niin järkyttävän kirkas, että se näkyi taatusti Tallinnaan asti. Nyt on kuulkaas niin tunnelmallista, että! Siitä ehkä lisää sitten, kun opin kuvaamaan hämärässä... ;)

Mutta takaisin Habitareen: totesin olevani auttamattomasti sekaisin roosasta. Olen lähiviikkoina kyllä tunnistanut itsessäni vastaavia piirteitä aiemminkin esimerkiksi katsellessani ihanan At Maria's -blogin kuvia. Voi, miten hyvin Marian olohuoneen sohvan tyynyt sopisivatkaan myös meidän olkkariimme! Lisäksi sisustusliikkeiden ja -lehtien kuvissa oleva roosa on kiinnittänyt huomioni aiempaa useammin. Habitaressa hullaannuin lopullisesti. Katsokaa nyt näitä:





En ehkä lähtisi liisteröimään seiniä juuri tätä kuvissa olevaa tapettia varten, mutta pellavaiset tabletit ja tuon hapsuviltin ottaisin samantien. Mukaan vielä pari sävyyn sopivaa kynttilää ja avot, olohuoneessa olisi täysin uusi ilme. 

Vielä pitäisi saada tuo mieheni, joka pelkää, että kotimme sisustuksesta tulee liian naisellinen, uskomaan, ettei kyseinen roosa ole ollenkaan, laisinkaan, naisellinen, eikä hempeä... Siinäpä jobia loppuviikoksi ;)





maanantai 12. syyskuuta 2016

Cafe Latte, puoti kuin unelma

Tiedätkö sen tunteen, joka tulee, kun astuu paikkaan, jossa kaikki näyttää yhtä ihanalta? Kun ei tiedä, mihin suuntaan lähtisi ensimmäisenä, kun kaikkea pitäisi päästä tutkimaan heti. Jollakin meistä se tulee autokaupassa, jollakin mieluisimmassa kirjakaupassa, kenellä missäkin. Minä koin sen tunteen pitkästä aikaa, kun astelin Espoossa sijaitsevan lifestylepuodin, Cafe Latten, ovista sisään viime lauantaina. 

Puodin omistaja, ihana Leea, toteutti vuosien unelmansa ja perusti liikkeen oman lapsuudenkotinsa pihapiiriin syksyllä 2009. Nykyään pieni sympaattinen rakennus, vanha, joskus varastonakin toiminut kanala, on täynnä toinen toistaan houkuttelevampia sisustustuotteita, vaatteita ja asusteita. Vanhat seinät ja huonekalut luovat kauniin ympäristön myytävänä oleville tuotteille. Ja pihapiiri, voi, mikä pihapiiri!











Cafe Lattesta löytyy muun muassa Tine K:n, Lene Bjerren, Beck Söndergaardin ja House Doctorin tuotteita. Olisi tarvittu pieni pakettiauto, jos olisin ottanut mukaani kaiken, mihin liikkeessä ihastuin, sen verran hyvin suurin osa myytävistä tavaroista sopii omaan makuuni ja kotimme sisustukseen. Pakko oli kuitenkin valita ne parhaat (ja toki myös kukkarolle sopivimmat) päältä, joten illalla olin Tine K:n lasimaljakon, Holebrookin ältsin ihanan, pitkän villapaidan ja kolmen lasilyhdyn onnellinen omistaja. Näistä lisää, kunhan ehdin asetella maljakot ja lyhdyt paikoilleen, ja helle vaihtuu villapaitakeleiksi.

Tänään olen ehtinyt sopia jo kahden ystäväni kanssa retkestä Cafe Latteen asap. Ja joulun alla liikkeeseen on pakko päästä fiilistelemään! (Joko taas ajattelen joulua..?)

Jos sinä et ole vielä tutustunut paikkaan, suosittelen lämpimästi. Tsekkaa kuitenkin ensin aukioloajat netistä, liike ei ole auki päivittäin.

Ai mitenkö päädyin Cafe Latteen ja ihan oikean kameran kanssa? Siitä seuraavassa postauksessa :)