sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Tervetuloa arki!

Ei, älä sulje! 

Tästä ei ole tulossa sellaista ruusuntuoksuista vaahtokarkkipäivitystä siitä, miten ihanaa arki on aina ja jatkuvasti! Se olisi vähän liian paksua näin maanantaina... En aio toitottaa siitä, kuinka kaikki on kiinni asenteesta, siitä, mitä aamulla ekana ajattelee, miten hyvin kaikki suunnittelee jne. Vaikka kaikkeen tuohon tavallaan uskonkin niin aina on olemassa tekijä X. Se yksi muuttuja, jonka ilmestymistä emme välttämättä osaa odottaa.

Taakse jääneellä hiihtolomallamme se yksi muuttuja oli pöpö, joka piti meitä sängyn-/sohvanpohjilla koko loman. Kukaan meistä ei sairastanut koko viikkoa, mutta joka päivä joku oli sairaana. Hidastihan se vähän lomasuunnitelmien toteuttamista! Välillä oli hermot kireällä, ei sen loman näin pitänyt mennä! 

Kohta lehdet aloittavat jokavuotisen kirjoittelunsa siitä, kuinka välttää lomastressi ja riitely lomalla, kuinka pitää suunnitella, mutta ei kuitenkaan liikaa jne. Muuttuja X on ollut vahvasti mukana muutamalla viime lomallamme, joten ennen seuraavaa pitkää lomaa (kesäloma!) aion oikeasti miettiä, mitä lomalta toivon, mutta yrittää kuitenkin olla asettamatta sille liikaa odotuksia. Miten ihmeessä ja missä vaiheessa lomailustakin on tullut taitolaji?!

Se lomailusta, arjesta mun piti kirjoittaa. Palataan lomailuun sitten, kun se taas on ajankohtaista :)

Mun mielestä arki on yleisesti ottaen ihan jees. Joskus enemmänkin kuin jees, joskus huomattavan kaukana siitä. Suurimmalta osin nautin mun ja meidän arjesta. 
~Pidän arjen mukanaan tuomista rutiineista, myönnän. 

Työlaukun tuttu sisältö: treenivaatteet, eväät ja kalenteri niiden perusjuttujen lisänä. 

~Pidän siitä, että päivään mahtuu sekä työtä, treeniä että pelkkää olemista. 
~Pidän siitä, että näiden tekijöiden määrä suhteessa toisiinsa vaihtelee päivittäin; joskus löhöilyaikaa saattaa jäädä monta tuntia, joskus se on pelkkä puolituntinen Kaunareiden parissa.

Treeni valmiina alkamaan!

Itsestään ylpeät, kymmenen kilometriä juosseet jalat hyvin ansaitusti sohvalla. 

~Pidän siitä, että arkeen mahtuu joskus muutakin kuin nämä kolme tekijää. Ne ovat arjen suola; ystävät, ex tempore -tekemiset miehen kanssa, kyläreissut jne.
~Pidän perjantaifiiliksestä, nautin kahdesta vapaapäivästä. Lauantai ja sunnuntai katkaisevat arjen juuri sopivasti.  
~Pidän siitä, että arkeen tietyllä tavalla kuuluu se muuttuja X. Vai milloin viimeksi työpäiväsi sujui juuri kuten olit sen ajatellut ja suunnitellut? Arjessa ne muuttujat haastavat meidät, saavat meidät ylittämään itsemme, joskus ihan normaalilla tasolla, joskus isostikin. Joskus muuttuja pilaa jotain, tai hetkellisesti ihan kaiken, mutta olenko väärässä, jos väitän, että arkena se harvemmin haittaa niin paljon kuin lomalla..?
Tällaisia pohdin tänään, juuri lomalta arkeen siirtyneenä :)

Alun lupauksistani huolimatta aion kuitenkin hipaista aihetta asenne sen verran, että mainitsen sen vaikuttavan ja paljon!
Eikä tuo auringonpaistekaan haittaa ;)

Kivaa viikkoa!



Aurinkoa!

Tänään oli taas sellainen aamu, kun aurinko laittoi vipinää kinttuihin. Paistoi mokoma jo herätessäni, joten ampaisin ylös lähes välittömästi, vaikka onkin sunnuntai ja periaatteessa jopa kuuluisi jäädä löhöilemään ;) 

Vedin toppikset päälleni, aurinkolasit päähän (ovat muuten ihan must lumen ollessa maassa, muuten häikäisee päänsäryksi asti) ja suuntasin läheiseen saareen. 



Koira halusi jäädä vielä köllöttelemään isäntänsä viereen, joten kuvien ottaminen oli helpompaa kuin talutushihnan kanssa. Innostuin kuvaamaan kaikenlaista kaunista. 



Meri oli paikoin jo ihan auki! 
Bongasin pari joutsentakin, kun zoomailin Apua -sanaa, jonka joku oli kirjoittanut jäälautan pintaan. Ovat ylemmässä kuvassa vähän kaukana, mutta löytää, kun etsii :)



Kävelin lopulta yli tunnin. Pysähtelin välillä nauttimaan auringosta, jonka lämmön pystyi jo tuntemaan. Päätin, että lähden vielä tänään uudelleenkin kävelylle, ehkä suuntaan salille samalla... We'll see :)
Pieni huili kuitenkin tässä välissä, koiramurunen asettui niin mukavasti kainaloon. 

Oikein hyvää kalevalan päivää sinulle!










torstai 25. helmikuuta 2016

Ajatuksia ajan kulumisesta

Ajatuksia ikääntymisestä... Ajatuksia vanhenemisesta... 
Näitä otsikoita pyörittelin aluksi päässäni, mutta ne tuntuivat vääriltä, koska en mieti, saati murehdi, omaa ikääni. Sitä, miten aika on kulunut, meikäläinen ja maailma muuttunut, sitä olen sattuneista syistä pohtinut tällä viikolla. 

Alkuviikolla mieheni tytär saavutti täysi-ikäisyyden rajapyykin. "Ajattele, mä oon huomenna aikuinen!", hän totesi, kun päivää ennen syntymäpäiväänsä soitimme hänelle Australiaan, missä hän viettää vaihtarivuottaan. "Etkä ole!! Aikuinen et ole, täysi-ikäinen olet.", vastasi isänsä. Kummisetäkin kommentoi tätä keskustelua sanomalla eilen, että odottakoon 15 vuotta. Sitten voidaan miettiä aikuisuutta!

Jäin tätä pohtimaan. Omat ajatukseni ja varsinkin käytökseni ovat toisinaan edelleenkin hyvin kaukana aikuistumisesta! Johtuuko lapsettomuudestani, saattaa hyvin olla. Toisaalta haluan ajatella pysyneeni nuorekkaana... Hih! Kysyihän kaupan kassa minulta edellisviikolla paperit ostaessani oluttölkin miehelleni! Heillä taisi olla jonkinlainen ystävällisyysviikko menossa...

Peilistä hyvää huomenta toivottavat kasvot eivät nimittäin näytä enää täysi-ikäisyyden kynnyksellä keikkuvilta. Naururyppyjä (kyllä, mitä muitakaan?!) on ilmestynyt silmien ympärille ja iho on muutenkin muuttunut. Onneksi kosmetologi ilmoitti eilen suurinpana syynä olevan kosteuden puute. Ja piti se osittain paikkansa; kasvohoidon jälkeen iho näytti kimmoisammalta! Itseään, kasvojaankin, pitäisi muistaa hoitaa ja hemmotella enemmän!

Ajan kuluminen on kuitenkin lisännyt itsevarmuutta ainakin joltakin osin. Kävin nimittäin täysin meikittä kaupassa. Kesäisin niin saatan tehdäkin, kun kasvojen iho on ruskettunut ja samalla mustien silmänalusten kontrasti muuhun ihoon verrattuna on pienempi. Mutta kalpea talvi-iho on tähän asti saanut vähintään värivoidepeitteen ennen kuin lähden ihmisten ilmoille. Maanantaina päätin, että jos eivät meikittömälle myy niin jättävät myymättä! Myivät. Ja kaksi töiden kautta tuttua ihmistä kulki ohi tunnistamatta. Kumma... ;)


Mieheni teini-ikäinen poika on meillä viettämässä hiihtolomaansa. Häneltä olen oppinut mm. paljon uusia "suomenkielen" sanoja tai paremminkin lyhenteitä. Ihan ihmeellisiä! Monttu auki kuuntelimme yhtenä iltana, miten nykynuoriso puhuu. Lopulta hän totesikin, ettei ollut olettanutkaan kenenkään vanhuksen eli yli 25-vuotiaan tietävän. Jep jep.  

Mutta mitä tapahtui bilettäjä-minulle?! Sille, joka muutaman kerran kuukaudessa tanssi mieluiten suomipopin tahdissa valomerkkiin asti? Häntä olen miettinyt yksin autolla ajellessani, musiikkia täysillä kuunnellessani ja yhtä lujaa laulaessani. Tanssijalkaa on alkanut vipattaa! Tähän pitää tulla muutos, viime kerrasta on vuosia! Ei muuta kuin bilehilevaatteet päälle ja radalle, tappiin asti! 
Jälleen jep. 
Ei enää ihan samalla tyylillä kuin aikanaan, kiitos, mutta tanssimaan on päästävä! Jee!


Iloista viikonloppua!









keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Tunnelmia kaupungilta

Niinhän siinä sitten kävi, että mieheni sairastui ja on makoillut kuumeisena neljä päivää. Onneksi paranemisen merkkejä tuntuu nyt olevan ilmassa :)

Lähdin tänään itsekseni kaupungille hengailemaan. En edes muista, milloin viimeksi on tapahtunut vastaavaa. Yleensä saan seurakseni ystäviä ja/tai mieheni. Tänään lähdin tarkoituksella, ja toisaalta myös "sairastupatilanteen" pakottamana, yksin. 

Kaupungin aistii jotenkin ihan eri tavalla, kun on yksin liikkeellä. Kuuntelee, katselee, seuraa tilanteita, goes with the flow. Päivästä tulee helposti tapahtumarikas, kun pitää silmät ja korvat auki. 
(Alla oleva kuva on keskustasta viime kesältä. Fiiliksestä päätellen otin silloinkin kaupungin haltuun.) ;)


Suunnitelmanani oli kierrellä kauppoja sekä käydä jossakin syömässä ja kahvilla. Otin mukaani kirjankin, "kaikkihan" nykyään istuvat kahviloissa lukemassa ja siemailemassa jonkinsortin kahvia, lattea, mitä-näitä-nyt-on. Olin päättänyt olla trendikäs, siis. 
Siitä mitään tullut. Ensinnäkään en voi sietää kahvia. Lisäksi olen niin utelias, etten todellakaan pysty keskittymään lukemiseen, jos ympärilläni tapahtuu. Seuraan ihmisiä ja huomaan miettiväni, keitähän he ovat, mistä tulevat. Keksin uskomattoman nopeasti tarinoita ihmisten ympärille. 

Viisi kaupungilla viettämääni tuntia herättivät paljon erilaisia tunteita. Tässä kooste tärkeimmistä:

Iloitsin pitkästä puhelusta ystäväni kanssa. Juttelimme samalla, kun söin lounasta. Viestittelemme päivittäin, mutta meille tyypillisiä piiiitkiä puheluja pääsemme toteuttamaan juuri nyt vähän harvemmin, koska kaksi pientä rakasta pitävät äitinsä kiireisenä <3 

Harmistuin erään rouvan huonosta käytöksestä kirjakaupassa. Hän kommentoi pitkiä jonoja (jotka eivät oikeasti edes olleet kovin pitkät) hyvin kovaäänisesti ja lopulta etuili edessään olevaa rollaattorin kanssa kulkevaa vanhusta! Tunsin ylpeyttä itsestäni, kun puutuin tilanteeseen ja palautin rouvan takaisin jonoon mutisemaan. 

Riemuitsin, kun lopulta löysin täydellisen vaaleanruskean huivin ja vielä täydellisemmän harmaan neuletakin! Ne olivat juuri ne, joita olen etsinyt jo pitkään! Tai no pitkään... Niin pitkään kuin olen kevätvaatetusta miettinyt. No kuitenkin, lopulta ne löytyivät saman merkin valmistamana saman katon alta! Järkytyin, kun vilkaisin hintalappuja: huivi 290€, neuletakki 450€.
Etsintä jatkuu :)

Valtaisa nostalgian tunne vyöryi ylitseni, kun törmäsin tuubissa myytävään purkkaan. Muistatko? Voi ihanuutta! Eihän purkka lapsenakaan kauaa hyvältä maistunut, mutta pakkaus oli niin cool! 



Oikeasti ujostelin tervehtiessäni yhtä lempibloggareistani, Nooraa. Törmäsin häneen sattumalta Aleksanterinkadulla ja halusin käydä kiittämässä kivasta blogista. Lopulta toinenkin Noora tuli paikalle ja nappasi meistä kuvan. Noloako? Ehkä. Haluaisin kuitenkin itse kuulla, jos joku pitää blogistani. Lisäksi suomalaiset antavat mielestäni aivan liian vähän positiivista palautetta toisilleen! Hyvää ajatellaan, mutta varotaan sanomasta. Nolo, mutta ylpeä siitä ;)


Matkakuumeisena tutkin kirjakaupan aletiskiä, jolla oli hirmuinen määrä eri kaupungeista kertovia kirjoja. Kesän matka varataan tällä viikolla, totesin päättäväisenä ;)


Kotimatkalla jännitin. Yritin nähdä kymmenien metrien päästä, lepääkö Herttoniemessä odottaneen auton tuulilasilla sakkolappu. Helpottuneena totesin pysäköineeni luvallisesti tai vaihtoehtoisesti olleeni onnekas

Väsyneenä, mutta päivääni tyytyväisenä palasin kotiin. 

Nyt yritän parhaani mukaan ignoorata kurkkukipuisuuteni...








 




sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Viikonloppu paketissa

Sunnuntai-ilta. 
Ei ihan tavallinen sunnuntai-ilta. Työasiat eivät pyöri mielessä, herätys jää asettamatta, huomisaamun sää ei juurikaan kiinnosta, eikä kellonaikakaan, koska LOMA! :)

Viikonloppu vierähti tosi nopeasti. Sen loistoalusta kirjoitinkin jo edellisessä postauksessani. Eilisen starttasin kävelemällä salille treenaamaan. Vielä perjantaina mustana ollut maa oli saanut yön aikana lumipeitteen. Talvi oli tullut ties kuinka monetta kertaa tänä talvena :)



Treenin jälkeen veimme Supparin koirapuistoon, jossa se sai juosta sydämensä kyllyydestä ja leikkiä muiden koirien kanssa. Lopulta päädyin heittelemään lumipalloja sekä omalle että toisten koirille. Vauhtia riitti!



Hassua, miten tilanteet, ja ihminen siinä samalla, voivatkaan muuttua. Minä, joka vielä muutama vuosi sitten suorastaan kammoksuin paikkoja, joissa koirat saavat olla vapaina, menen nykyään vapaaehtoisesti koirapuistoon ja leikin kaikkien innokkaiden yksilöiden kanssa. Who would've thought?

Tänään näin rakasta siskoani pitkästä aikaa. Vaikka meillä on viisi vuotta ikäeroa, ja eroamme muutenkin toisistamme monella tapaa, huomaan silti joka kerta tavatessamme kiinnittäväni huomiota meitä yhdistäviin tekijöihin. Tuntuu hassulta, kun joku esimerkiksi nauraa hörähtelee samalla tavoin kuin minä. Ja kuulostaa puhuessaan välillä minulta. Asuvalinnoista puhumattakaan :) Tällä kertaa olimme valinneet erilaiset vaatteet, mutta pakko liittää tähän pari kuvaa vuoden sisältä, just to make a point. 



Kunpa nähtäisiin useammin <3 

Loppupäivä meni lähinnä köllötellessä. Oma olotilani tuntuu paremmalta kuin moneen päivään, mutta nyt tuo mieheni vaikuttaa kovin flunssaiselta :( Toivotaan, että kunnon yöunet kaatavat kaikki mahdolliset pöpöt ja saadaan molemmat lomailla terveinä!

Mukavaa maanantaita!





perjantai 19. helmikuuta 2016

Living Day Spa

Voihan, millaisen unelmastartin hiihtolomamme saikaan! Mieheni oli hommannut mulle, tai oikeastaan meille yhteisesti, ystävänpäivälahjaksi hemmotteluhoidon, joka ei hetkessä unohdu! Candles & champagne for two. Nimi ainakin lupaili hyvää. 


Ensimmäinen ihastuksen huokaus pääsi jo ulkona. Living Day Spa sijaitsee Hotelli Tornin tiloissa Helsingin keskustassa ja sisäänkäynti on idyllisellä sisäpihalla. Kynttilät valaisivat pihaa, joka näytti jopa sadepäivänä todella kauniilta. 



Astuessamme sisään huokailu jatkui. Meidät toivotettiin tervetulleiksi heti ovella, ohjattiin viemään takit naulaan ja kysyttiin, maistuisiko tee, kahvi tai skumppa. Valitsin teen, joka osoittautui hyväksi ideaksi: yksinkertaisesti pisara hunajaa, inkivääriä ja limeä. Nam! Sitä siinä sitten siemailin hoitoon pääsyä odotellessani, ja ihastelin kaunista sisustusta. 




Teen jälkeen meidät ohjattiin alakertaan. Kierreportaissa saimme kuulla, että oleskelu-/pukuhuone, suihkut ja höyrysauna odottivat meitä. Vain meitä! Saimme pyyhkeet, tossut, kylpytakit, huivit (niiden funktiota emme koskaan saaneet selville, mutta A kulki rehvakkaasti huivi kaulassa koko hoidon ajan saunaa lukuunottamatta ;), pesuaineet, kaiken, mitä voit kuvitella tarvitsevasi. 

Puolen tunnin aikana saunoimme kaksin ihanassa höyrysaunassa, peseydyimme ja istuimme odottelemaan hierontaa. Olo oli saunan jälkeen jo varsin rento ja leppoisa. Ja kiireetön! Tuntui hyvältä, kun kukaan ei hoputtanut mihinkään suuntaan vaan joka hetkestä sai oikeasti nauttia. Ehdin jopa kuvata ihanat nupit vaatekaappien ovissa ja sydämenmuotoisen Balmuirin avaimenperän ;)





Tässä kohtaa joudun oikeasti miettimään, löydänkö tarpeeksi ylistäviä adjektiiveja kuvaamaan sitä, mitä jatkossa seurasi. Meidät johdatettiin yläkertaan, jossa varsinainen hoitohuone sijaitsee. Takka, kynttilät, musiikki, aromaattiset tuoksut, lämmitetyt hierontapöydät. Epätodellisen kaunista ja tunnelmallista. 



Siinä sitten pötköteltiin seuraava tunti vierekkäisillä pöydillä ja nautittiin. A väittää, että nukahdin. Kahdesti. Älkää uskoko, mä en ainakaan... ;) Oli miten oli, ehdin joka tapauksessa nauttia joka solulla ja kaikilla aisteilla. Kun hoito oli ohi, pöydiltä nousi kaksi pörröpäätä hymy huulilla. 

Saimme pukea kylpytakit päälle kaikessa rauhassa ja siirtyä takaisin alas. Siellä meitä odotti skumppalasit ja pientä naposteltavaa. What?! Niin täydellistä, ettei voinut muuta kuin nauraa! Kaikkea oli todella ajateltu. Koko tila oli edelleen yksin meidän käytössä. 




Kotiin lähtiessämme kiittelimme kiittelemästä päästyämme ja vannoimme palaavamme. Toki olimme kehuneet palvelua, miljöötä, tarjoiluja ja hoitoja jo monesti aiemminkin. Ja mitä teki minua hieronut nainen, kun lopulta sanoin heipat? Hän halasi! Olin lopullisesti myyty. 

Ei varmaan tule yllätyksenä se, että voin, ja haluan, suositella Living Day Spata kaikille :) Oli todella hintansa väärti elämys. Järjestelyt oli hoidettu huikean hyvin: missään vaiheessa emme esimerkiksi nähneet tai kuulleet muita asiakkaita, vaikka kengistä ja takeista päätellen heitä oli paikalla. 

Tällainen alku enteilee toivottavasti hyvää lomaa!

Iloista viikonloppua sinulle, lukijani, ja lomaa myös, jos sinäkin sitä aloittelet!





















torstai 18. helmikuuta 2016

Maisemasta toiseen


Tiedän toistavani itseäni, kun jälleen kerran hehkutan työmatkakävelyn ihanuutta. Se vaan on niin mahtavaa, varsinkin näillä säillä ja auringonnousun aikaan. 

Aamulla puhkuin vielä energiaa, kun roudasin itseni, työ-ja treenikamat sekä eväät pisteestä koti pisteeseen työ. Päivän mittaan alkoi väsy kuitenkin painaa tavallista enemmän, niinkin paljon, että treeni jäi väliin, mikä on nykyään harvinaista. Lopulta päädyin näihin maisemiin:


Ah, sitä lämpöä ja rentoa fiilistä! Heinänkorsi suussa... no ei vaan ;) Kesä oli oikeasti vain tapetissa, mutta lämpöä ja rentoa fiilistä riitti hierontatuolissa, johon päädyin nautiskelemaan treenin sijasta. Puoli tuntia jalkoja, puoli tuntia selkää. Niin, ja 20 minuuttia unta... Hih!

Kotona jatkoin päikkäreiden parissa. Rakas karvakorva seuranani, tottakai. 


Vähän huolettaa nyt tämä väsytyksen määrä, kun lomakin kolkuttelee jo ovella. Millään en haluaisi sairastaa! Nyt siis unta, vitamiineja ja lepoa!




maanantai 15. helmikuuta 2016

Helmiä ja heleää valoa

Työpäivä kesti tänään yhtä monta tuntia kuin joka maanantai viimeisen kuuden kuukauden ajan. Ennen töistä lähtöä juttelin työkavereiden kanssa tavallista pidempään. Tein kovan salitreenin ja kävelin bussipysäkille ihmetellen. Miten oli mahdollista, että olin ehtinyt kotimatkavaiheeseen huomattavasti aiemmin kuin viime maanantaina? 

Sitten tajusin. Kello oli suurinpiirtein yhtä paljon kuin viikko sitten samassa tilanteessa. Päivä vaan on pidentynyt huikean paljon ja kun taivas oli selkeä pitkästä aikaa, syntyi vaikutelma siitä kuin kello olisi ollut huomattavasti vähemmän. Niin mahtavaa! Kevät tulee kohisten!

Kotona innostuin vielä kuvaamaan helmililjaa, josta kerroin aiemmassa postauksessakin. Se alkaa olla parhaassa vaiheessa kukinnan kannalta. Kuvissa vilahtelee myös synttärisankarimme <3








Niin alkaa tämä mukava maanantai kääntyä iltaan. Ensi viikolla tähän aikaan ollaankin jo lomalla! Jee! Sitä ennen kuitenkin luvassa vielä juttua ainakin uudesta Pure-treenistä ja ystävänpäiväylläristä, jonka sain rakkaaltani :)

Leppoisaa iltaa!







sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Birthday girl

Kenen kuviin puhelimeni muisti hukkuu,
kuka kaikkein mieluiten jalkopäässä nukkuu?
Kenen suurta herkkua ovat juusto ja nakki,
inhokkina talvella töppöset ja takki?
Kenen suukkoihin on aamulla ihana herätä, 
niitä ehtii päivän aikana kymmeniä kerätä?
Ketää koko suku jaksaa alituiseen helliä, 
kuka tunteja saattaa toppiksen sisällä kelliä?
Vaikka onkin ulkonäöltään varsin soma,
hällä vahva tahto on ihan oma. 
Vielä, kun tottuisi paukkuihin Santiksen,
saisi sekin saari hänestä lenkkeilykantiksen. 

Hän on meidän rakkain, koiramme Suppis,
äitin ja iskän oma kultsipuppis!
Tänään jo vuosia seitsemän täyttää,
vaikka melkein pennulta tuntuu ja näyttää. 
Joten onnea, onnea, onnea,
rakas Suppari-mussukka!