sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Viikonloppuna

Leivontaa, iloista pikkujouluilua, askartelua sekä leppoisaa löhöilyä. Siinä ne suurimmat tältä viikonlopulta. 


Aloitin lauantaiaamun leipomalla, pitkästä aikaa. Pyjama päällä touhusin keittiössä ja paistoin pellillisen joulutorttuja. Sellaisia kuin mieheni toivoi :) Hillon pitää kuulemma olla kokonaan voitaikinan sisällä. Tähtitortut vain murenee ja hillo polttaa kielen. Niinhän se taitaa pitkälti olla. 



Päivällä teimme kävelylenkin lähisaareen. Tuulinen sää sai posket punaiseksi ja merivesi iski paikoitellen rantaan sellaisella voimalla, että kasteli rantatiellä kulkevat. 


Alkuillasta suuntasimme naapuriin ystäväpariskunnan luo ottamaan drinkit ennen pikkujouluihin lähtöä. Oli muuten hauska ilta ja loistava seura! Sen seurauksena tyyli oli tänään tämä pitkälle päivään:


Kun lopulta pääsimme liikkeelle, kävin ostamassa joulukorttitarvikkeet. Päädyin tänä vuonna ihan erilaisiin kortteihin kuin aiemmin. Askartelin niiden parissa hetken ennen kuin lähdimme iltalenkille. Tässä pieni vilahdus siitä, millaisia kortteja on syntymässä:


Oli muuten ihana ilma käydä lenkillä! Tuulisen sään takia emme poikkeuksellisesti suunnanneetkaan rantaan vaan lähdimme tsekkaamaan läheisen omakotitaloalueen jouluvalotilanteen :) Matkalta keräsin luonnonmateriaaleja kukka-asetelmia ja adventti"kynttelikköä" varten. Niistä lisää myöhemmin. 

Nyt sunnuntai-illan viettoon!
Hyvää alkavaa viikkoa sulle <3










tiistai 24. marraskuuta 2015

Vain yhdeksän päivää sitten

Sataa, sataa ropisee.

Hetken oli maa valkoisena lopulta Helsingissäkin, mutta nyt taivaalta tulee silkkaa vettä. Mikäs tässä toisaalta on ollessa, sohvalla työpäivän jälkeen, ja seuraillessa, kun vesipisarat juoksevat parvekelasia pitkin. Suunnitellulle lenkillekin voi lähteä, koska lenkin jälkeen pääsee suoraan suihkuun. 

Huonoa säätä ei olekaan, se on asenne- ja pukeutumiskysymys. Silti on myönnettävä, että mieluiten kävelisin työmatkat säässä, josta saimme nauttia toissaviikonloppuna mökillä. Tällä hetkellä ei uskoisi, että kuvat on otettu vain reilu viikko sitten!





Kävimme tekemässä loputkin syyshommat. Minä sain haravoida taas sydämeni kyllyydestä. 



Mieheni ja anoppini tekivät lopultakin päätöksen siitä, mitkä pihan puista kaadetaan. Minä sain kunnian repiä vanhasta paidasta riekaleita, joilla kaadettavat puut merkittiin :)


Mökillä on aina kiva puuhailla. Me kaikki nautitaan, ihmiset ja koira :) Saa nähdä, millainen talvi tulee; sataako niin paljon lunta, ettemme hetkeen pääse ajamaan mökille asti. Siinä tapauksessa auto jätetään turvallisen matkan päähän ja rämmitään lumessa, kuten ekana yhteisenä talvenamme <3

Nyt hetki hömppäsarjoja ja sitten tossut jalkaan! Lenkin tuoma hyvä olo ei vähene sateen takia, päinvastoin! Sitten vasta huikealta tuntuukin!!








lauantai 21. marraskuuta 2015

It's beginning to look a lot like Christmas


...soi taustalla, kun tätä kirjoittelen. 
Ulkona ei näytä vielä yhtään jouluiselta, ei edes talviselta. Helsinki odottaa vielä tämän talven ensiluntaan. Kotonakin jouluisuus rajoittuu vielä valoihin, kynttilöihin ja yhteen amaryllikseen. Pinterestissä ja Instagramissa huomaan kuitenkin jo selailevani yhtä sun toista joulusivua... 



Tiistaina kävin ystäväni kanssa Country White -liikkeen joulunavajaisissa. Yllä olevat kuvat ovat sieltä. Mitään jouluista ei tarttunut mukaan, yhden ihanan Chili Norwayn neuletakin sen sijaan ostin, -70%. 





Viime viikonloppuna kävimme mökillä ja matkalla poikkesimme yhteen lempikahviloistamme, N'avettaan. Siellä, kuten myös samassa pihassa olevassa Villa Nokkosessa, oli jo täysi joulu. Löysin Nokkosesta tulevalle kummitytöllemme maailman suloisimman jouluessun. Sitä paketoidessani en vielä tiennyt, että pieni tyttö syntyisi veljensä kanssa vielä samana iltana <3

Taidan lämmittää itselleni vielä vähän glögiä ja siirryn tuon koiramurun viereen sohvalle. 
Leppoisaa iltaa sullekin!












maanantai 16. marraskuuta 2015

DIY joulupallot

Eipä tiennyt Marke, entinen kollegani, minkä teki, kun opetti minulle monta vuotta sitten, miten saa helposti tehtyä itse joulupalloja. Jäin täysin koukkuun! Tein kyseisenä ja seuraavana syksynä valehtelematta yli sata palloa. Silloinen anoppini tilasi parikymmentä violetti-kultaista. Äidin ja isän kuusta koristaa edelleen punaisesta silkistä tekemäni pallosarja. 

Välissä on ollut vuosia, joina en ole joulupallotarvikkeita esille kaivanut, mutta muutama viikko sitten sen tein. Kävin hakemassa vaaleaa pellavaa ja pitsinauhaa, ja kokeilin, onko joulupallojen valmistus kuin pyörällä ajo ;) On se. 

Näin se käy:


Styrox-palloon tehdään tasaisin välein neljä viiltoa kirurginveitsellä. Mielestäni halkaisijaltaan 5 tai 6 cm:n palloa on helpoin käsitellä. Pienempi menee helposti halki. 


Kankaanpala painetaan viiltoon veitsen tylppää reunaa apuna käyttäen. 




Ylimääräiset reunat leikataan saksilla niin, että viillon ulkopuolelle jää vain vähän kangasta. Pienet reunat painetaan veitsellä viiltoon. Sama tehdään jokaiseen neljään osioon. 


Viiltojen päälle kiinnitetään pienillä neuloilla nauha, jotta viillot saadaan piiloon. Ja onhan nauha myös kaunis, ei pelkästään käytännöllinen :)



Nauha kierretään jokaisen viillon päälle ja lopuksi siitä tehdään lenkki, jolla pallon saa roikkumaan. 



Siinä niitä, valmiita palloja :)

Viiltojen määrää, kankaan ja nauhan materiaaleja ja värejä, pallojen muotoa ja kokoa voi varioida oman mielen ja tyylin mukaan. Tässä vielä muutama aikaisempina vuosina tekemäni pallo tästä esimerkkinä:



Kannattaa kokeilla! 













sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Treffilauantai

Päätimme mieheni kanssa jo viikolla, että lähdemme lauantaina keskustaan katsomaan uuden Bondin. Monesti on ollut puheissa, että pitäisi käydä leffassa katsomassa tämä tai tuo elokuva, mutta jotenkin se aina jää. Kotona laiskottelu vie voiton... 

Tarkoituksena oli yhdistää leffareissuun myös täydellisen pikkumustan metsästys. Tilanteen epätoivoisuus oli tiedossa heti alkuunsa. Kaikkihan me tiedämme, että kun lähtee hakemaan jotakin suht spesifiä, viikkoa ennen pikkujouluja, sitä ei todellakaan löydy! Päätin olla ottamatta sen suurempaa stressiä asiasta. Jos ei löydy, ei löydy. Hyväksi todettu, vanha pikkumusta hoitakoon hommansa vielä viidentenäkin vuonna. 

Lähdimme keskustaan heti aamupalan jälkeen. Sateisen viikon jälkeen oli erityisen mukavaa, kun aurinko paistoi. Oli pakko napata lähtiessä yksi kuva valossa kylpevästä olkkarista. 


Kuka olisi arvannut, millaisen täsmäiskun onnistumme tekemään! Ja missä ajassa! Vajaa 1,5 tuntia sen jälkeen, kun saavuimme metrolla Rautatientorille, olin ehtinyt hakea puuttuneet hiustenhoitotuotteet, mieheni oli löytänyt itselleen neuleen ja mulla oli ostoskassissa kolme täydellistä pikkumustaa. Kolme!!! Okei, kaksi mustaa ja yksi punainen, mutta siis kolme täydellistä mekkoa! Miten tähän päädyttiin?!

Ensinnäkin sain keskustan Stockmannilla loistavaa palvelua. Sovitin melkein kymmenen eri mekkoa, joista nämä kolme nousivat ehdottomiksi suosikeiksi. Yhteisen viihtyvyyden kannalta (ja jotta ehtisimme myös sinne leffaan ja suunnitelluille viinilasillisille) päätin ottaa mukaan niistä jokaisen ja tehdä lopullisen valinnan vasta kotona. 



Otimme viinilasilliset Rotterdamissa. Siellä oli yllättävän täyttä siihen nähden, että kello oli vasta kaksi iltapäivällä. Tykkään Rotterdamin tunnelmasta, lisksi se on kivalla paikalla. Kuvassa myös takkilempparini, jonka ostin jo elokuussa. Vaalea ja villakankainen. Niin hyvä ostos! Vielä kun olisin tajunnut ottaa siitä sellaisen kuvan, josta käy ilmi, että se on takki... :) Eka asukuva odottaa siis vielä ottajaansa. 

Vielä lyhyesti Spectrestä. Tykkäsin. Daniel Craig on kuin luotu Bondin rooliin. Ja kyllähän ne kaikki erikoistehosteet nousee ihan eri tavalla esille leffateatterissa kuin omassa olohuoneessa. 

Tänäänkin aamu aukeni aurinkoisena. Lähdemme käymään mökillä, haravointihommia ainakin tiedossa. 
Illalla pitäisi tehdä mekkovalintoja... Niistä seuraavassa postauksessa!

Leppoisaa sunnuntaita!





keskiviikko 11. marraskuuta 2015

"Jotain hyvää raivohetkiin"

Poikkesin eilen töistä palatessani ruokakaupan kautta. Olin laittamassa omenoita pussiin, kun huomasin lattialle pudonneen kauppalapun. Vasempaan laitaan oli kirjoitettu pitkä lista tarvittavia ruoka-aineita. Oikeassa yläkulmassa oli teksti, joka sai mut sekä hymyilemään, että miettimään. 


Teksti olisi voinut olla mun kirjoittama. Kaikki läheiseni tietävät, että liian alhaisella verensokeriarvolla varustettu minä ei ole kivaa seuraa. Miehenikin vitsailee toisinaan kantavansa aina suklaapatukkaa mukanaan siltä varalta, että muhun iskee kiukku. 

Eikä aina tarvitse olla kiukku tai raivohetki. Liian usein, oikeastaan joka kerta, ostan kaupasta "jotain hyvää". Karkkia siis. Ihan varmuuden vuoksi, jos vaikka alkaa tehdä mieli. Miksi karkkia, vaikka "jotain hyvää" voisi pitää sisällään paljon muutakin? 

Riippuvuuden takia. Siksi. Sokeria on yksinkertaisesti pakko saada. Sokeririippuvuudesta puhutaan Suomessa vielä aivan liian vähän, vaikka se on monelle todellinen ongelma. 

Itse oon joutunut miettimään asiaa lähiaikoina paljon oman terveydentilani vuoksi. Karkkilakkoja oon aloittanut elämäni aikana kymmeniä. Kerran olen onnistunut. Nyt olen aloittamassa pysyvämpää muutosta. Täydelliseen sokerittomuuteen en pyri, en ehkä edes täydelliseen karkittomuuteen. Joskus pitää pystyä ottamaan pala suklaata, jos tarjotaan ilman, että sen seurauksena menee koko levy. 

Yksi työkaverini kertoi jättäneensä arkikarkit pois. Se kuulosti hyvältä. Starttaan itsekin sillä periaatteella. Viisi päivää viikossa ilman karkkia on kuitenkin huomattavasti paljon parempi kuin ei päivääkään ilman. 
"Jotain hyvää" olkoon sitten vaikka hedelmää. Ja tosiasia on, että raivohetket vähenee, kun sokerista pääsee irti...

Muitakin muutoksia ruokavalioon on tulossa, mutta niistä lisää myöhemmin. Askel kerrallaan. 



torstai 5. marraskuuta 2015

Isästä

Täällä vietetään isänpäivää lapsuudenkodissa koko perheen voimin. Mies jäi kaupunkiin juhlistamaan omaa isyyttään poikansa kanssa, kun me tytsit (Suppari-koira ja minä) suuntasimme perjantaina heti töiden jälkeen maalle. 

Oon pitkin viikkoa, oikeastaan pidempäänkin, miettinyt elämää tässä hetkessä ja sitä polkua, joka tähän on tuonut. Isänpäivän lähestymisen huomasi töissä monessakin kohtaa, joten työmatkoilla ajatukset ovat pyörineet isässä ja minussa, meidän historiassa ja nykyisyydessä. Aivan kuten äitienpäivän tienoilla pohdin omaa suhdettani äitiin. 

Näen vanhempiani aivan liian harvoin nykyään. Siihen tulee muutos, niin olen päättänyt! Tarkoitus oli viettää pari päivää yhdessä muutama viikko sitten, mutta sairastumiseni muutti suunnitelmat. Onneksi olen nyt täällä, ja voit vain kuvitella, että nautin joka hetkestä <3

Kävin torstai-iltana läpi vanhoja lapsuuskuvia löytääkseni muutaman kuvan isästä ja minusta. Tässä niistä pari:


Minä, hiihtäjälupaus, kaikkeni antaneena ;) Ja isä taustalla toimitsijan roolissa. Isä piti hiihtokoulua, kun olin lapsi. Hiihdin kaikki talvet, kaverin kanssa oltiin vuorotellen marjomatikaisia ja marjaliisahämäläisiä. Isän ansiosta mun lapinkäännös oli pitkään vertaansa vailla :)


Lahdessa, milloinkohan..? Joskus 80-luvun alussa. 


Isä on aina hoitanut meillä ne "miesten työt", ruoanlaitosta ja leivonnasta on vastannut äiti. Tässäkin tilanteessa meidän tehtävänä oli todennäköisesti hoitaa vain vatkaaminen, äiti teki loput. Tärkeintä kuitenkin, että puuhailtiin yhdessä, koko perhe. Tämän kuvan ottamisen jälkeen kului pari vuotta, kun isästä tuli toisen tytön isä, siitä neljän vuoden kuluttua perheeseen syntyi poika <3

Me mukulat ollaan lennetty pesästä vuosia sitten. Onneksi näitä hetkiä kuitenkin aika ajoin tulee, kun ollaan kaikki koolla. Ja hulluttelu jatkuu ihan kuin ei oltaisi koskaan erossa oltukaan. Tai ehkä juuri siksi, että ollaan oltu erillään. Kun lopulta päästään saman katon alle eletään kaikki vain siinä hetkessä ja otetaan siitä kaikki irti. 

Hyvää isänpäivää, meidän rakas iskä!
Kiitos, että olet juuri sellainen kuin olet. 







tiistai 3. marraskuuta 2015

Kympin aamu

Oon aina ollut aamuihminen. Viikonloppuaamuisin en meinaa malttaa nukkua, en edes näin pimeään aikaan, koska rauhalliset aamuhetket yhdistettynä kynttilänvaloon on ihan parhaita. 

Tähän syksyyn asti oon ollut ehdottomasti sitä mieltä, että päivä on parasta aloittaa mahdollisimman aikaisin. Kahdeksalta alkava työpäivä on paras, ysin aamu menettelee, kympin aamu on painajainen! Aamuhan menee hukkaan, kun vain odottaa, että milloin pitää lähteä töihin! 

Heräsin tänään, kympin aamuna, puolta tuntia aiemmin kuin oli tarkoitus. Kaappasin koiran kainaloon ja nautin, kun ei heti tarvinnutkaan lähteä aamupuuhiin. Kun lopulta nousin, suuntasimme yhdessä aamukävelylle ja kivileikkeihin rantaan. 




Aamupalan ja muiden aamutouhujen jälkeen otin neuletakkiteelmykseni esille ja neuloin muutaman rivin, jotta sain ekan hihan valmiiksi. 


Ehdin käydä kastelemassa parvekekukat, jotka ovat jääneet ihan liian vähälle huomiolle. Hoksasin samalla, että valkoinen calluna on kasvattanut yhden punaisen kukkaoksan. 


Työmatkaa ei tarvinnut kävellä hiki hatussa, koska aikataulussa oli hyvin liikkumavaraa. Ehdin nauraa kissalle, joka ihmetteli metelöivää fasaanipoikaa. Lisäksi lähetin telepatiatsempit miehelle, joka oli tänäkin aamuna ilmestynyt matkan varrella olevalle ruohokentälle harjoittelemaan golflyöntiä. Kuvaa en uskaltanut ottaa, sen verran voimalla hän sen rautaseiskansa nurtsille paiskasi. Pystyin samaistumaan tunteeseen, nimimerkillä "Golf-urani päättyi green cardin saamiseen". 


Läheinen venesatama alkaa ammottaa tyhjyyttään, huomasin. Se tarkoittaa sitä, että kohta veden pinta saa jääpeitteen. Ja läheisen rantakahvilan kuusi jouluvalot. 

Töissä lämmitin kupin teetä ja vaihdoin kuulumiset työkavereiden kanssa. 
Painajaismainen aamuko? Not at all!

Huomenna hipsin töihin kahdeksaksi, huomattavasti pimeämmässä aamussa. Oma tunnelmansa siinäkin. 

One positive thought in the morning
can change your whole day. 









sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Vuosipäivä

Tajusin äsken iltalenkillä, että muutimme tasan vuosi sitten nykyiseen kotiimme. Mitä kaikkea vuoteen voikaan mahtua niin hyvässä kuin vähemmän hyvässäkin! Kotiimme olemme kuitenkin olleet oikein tyytyväisiä. 

Muutto sujui todella kivuttomasti, vaikka muutimme kaksi kotia, yhteensä yli 200 neliötä, yhteen alle sadan neliön asuntoon. Minulle tuttuun tyyliin purin tavarat muuttolaatikoista paikoilleen ennätysajassa. Inhoan sitä, kun laatikkotornit seisovat nurkissa viikkotolkulla! Vuosi sitten ne tyhjenivät kahdessa päivässä :)

Tässä vuosipäivän kunniaksi ensimmäiset kuvat "valmiista" kodista, kun kaikki huonekalut olivat suurinpiirtein paikoillaan. 






Pieniä muutoksia on toki tapahtunut. Olohuone on saanut hyllyn, mutta menettänyt nojatuolin. Kaikenlaista piensisustustavaraa on kertynyt lisää. Runko on kuitenkin sama. 

Loppuun vielä kuva viime hetkiltä ennen muuttoa. Sitä katsoessa tulee niin hyvä mieli siitä, että juuri nyt emme ole muuttamassa...


Saapa nähdä, mitä toinen vuosi tässä kodissa tuo tullessaan!