sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Hakusessa harmaa alue



Chocolate is the answer.
Who cares what the question is?

Jos olet perso makealle, etenkin suklaalle, ja haluat kunnon naurut, suosittelen avaamaan Pinterestin ja kirjoittamaan hakukohtaan sanat chocolate ja quotes.
Miten lohduttavalta tuntuukaan lukea kaikkia niitä lausahduksia. Joku ne on kirjoittanut, joku on siis kanssani samanmoinen!

Olen aina ollut suklaan vilpitön ystävä. Tummaa ja vaaleaa sekä kaikkea siltä väliltä. Olen elämäni aikana törmännyt vain yhteen suklaaseen, josta en pitänyt. Kenelle tulee mieleen sotkea appelsiini ja suklaa keskenään?! No joo, tiedän, että silläkin on syöjänsä ja onhan suklaaseen montaa muutakin jännää juttua yhdistelty.

Suklaan syöminen ei siis ole ongelma. Syömättä jättäminen on.

Aina viime päiviin asti olen ollut asian suhteen mustavalkoinen. Joko syön oikein urakalla tai sitten jätän suklaat ja muut karkit kokonaan. Jälkimmäisen vaihtoehdon onnistumisprosentti on kautta aikojen ollut suhteellisen pieni, joten olen tullut siihen tulokseen, että asialle on yritettävä tehdä jotakin. 

Mahtaisinko sittenkin onnistua löytämään sen harmaan alueen, josta olen kuullut puhuttavan? Onko mahdollista herkutella järkevällä tavalla, järkeviä määriä kerrallaan? Vai onko vanha kunnon karkkilakko mulle ainut vaihtoehto?

Sitä tässä nyt ajattelin lähteä selvittämään.

Olen suunnitellut kaiken melko tarkkaan. Tiedän, missä tilanteissa helpoiten sorrun herkkuihin. Tavoitteenani on huijata itseni niiden tilanteiden yli. Haastavimpia hetkiä varten kaapista löytyy mm. taateleita, makeitahan nekin ovat. Siihen "Varaa kaappiin pikkuporkkanoita ja napostele niitä" -ehdotukseen en kyllä vielä usko.

Tässä kun tätä mietin, hoksaan kerran onnistuneeni. Vahingossa, ilman varsinaista tarkoitusta. Reilut kymmenen vuotta sitten testasin kokeilumielessä Painonvartijat -systeemiä. Mitään ei tarvinnut kieltää itseltään. Tuli vain pitää huoli siitä, ettei sallittu pistemäärä ylity. Sain siis itse päättää, mitä syömällä pisteeni kerään. Kummasti sitä alkoi suosia terveellistä, järkevää ravintoa, kun tajusi, että puoli levyä suklaata vastaa koko päivän energiatarvetta... Silloin karkit jäivät kuin vahingossa ja sokerikoukku irtosi.

Jos olen kerran onnistunut, miksen siis toistekin?

Koska harmaa alue sallii järkevän herkuttelun, olen tehnyt suunnitelman herkkuhetkiäkin varten. Sillä hetkellä, kun suklaa ja suuni kohtaavat, ei tapahdu muuta. Keskityn vain ja ainoastaan suklaaseen. Ehkä koko levyä ei tarvitsekaan syödä yhdellä istumalla..?

Tiedätkö, mistä puhun?



perjantai 21. huhtikuuta 2017

Yllättävän hyvä smoothie


Sitä, mitä kaapista löytyy -reseptillä tein tämän aamuisen smoothien. 

Somea selatessa huomaa erilaisten terveellisten ruokien ja välipalojen valtaavan alaa koko ajan enemmän. Se on upea juttu. Ei ole turhaa miettiä, mitä suustaan alas laittaa ja millaisia vaikutuksia, hetkellisiä ja pidempiaikaisiakin, sillä on. Itsekin pyrin syömään pääosin terveellisesti, toki notkahduksiakin tapahtuu. 

Smoothie on kiva lisä aamiaiseen. Varsinkin viikonloppu- ja keskiviikkoaamuisin, kun on normaalia enemmän aikaa, tykkään väsätä chia-vanukkaan kylkeen terveellisen juoman. 

Joskus tulee kuitenkin aamuja, ettei kaapeista löydy juuri mitään. Avokadot, lehtikaalit, inkiväärit ja muut herkut, joista yleensa smoothieni kokoan, odottavat vielä ostajaansa kaupassa, joten jos ja kun smoothien haluan, pitää se koota kaapeista löytyvistä raaka-aineista. 

Tänään ei haitannut, vaikka appelsiini oli parhaat päivänsä nähnyt, se toimi mehuksi puristettuna loistavasti. Rucolat, jotka eivät päässeet eiliseen salaattiin, toivat vihreän värin ja rauta-annoksen mukaan sekoitukseen. Mietin, että granny smith -omenat, jotka ovat kuuluisia kirpeydestään, saattavat maistua muuten aika lempeässä juomassa liikaa, mutta ei. Smoothiesta tuli todella kivan makuinen, vaikka itse sanonkin, ja hyvin yksinkertaisilla raaka-aineilla.

Mitä kaapista löytyi -smoothie

banaani, mielellään kypsä
granny smith -omena
pari kourallista rucolaa
yhden nahistuneen ;) appelsiinin mehu
vajaan desin verran vettä
ripaus kanelia
kaksi taatelia

Palastele omena, banaani ja taateli. Laita ne muiden ainesten kanssa tehosekoittimeen ja anna sekoittua kuohkeaksi. 
Nam!

Mitä tästä opimme?
Hyvää ja terveellistä voi halutessaan saada melko vaatimattomista aineksista ja pienellä vaivalla :)

Herkullista alkavaa viikonloppua!



tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pääsiäis- ja muita kuulumisia





Kuuntelin eilen sekä tätini että anoppini pohdintaa siitä, miten pääsiäinen on muuttunut vuosikymmenten varrella. Siinä, missä ennen oltiin pyhät visusti kotona vain perheen parissa lähes hiljaisuuden vallitessa, vietetään nykyisin melko riehakkaitakin pääsiäisiä. Enää ei kavereiden luona vierailu ole kiellettyä vaan yksi jos toinenkin käyttää pitkän viikonlopun mahdollisuudet matkustamalla sukuloimaan tai juuri ystävien luo. Suurillakin kauppakeskuksilla on lupa pitää ovensa auki, joten enää ei ole välttämätöntä seistä kiirastorstaina kilometrien mittaisissa ruokakauppojen kassajonoissa vaan ruoka- ja kaikkia muitakin varastoja voi käydä täydentämässä minä päivänä tahansa.

Oma pääsiäiseni sujui rauhallisissa merkeissä. Matkasin pitkäperjantaiaamuna lapsuudenkotiini maaseudun rauhaan. Vietin siellä ihanan rennon paripäiväisen vanhempieni, veljeni, siskoni ja siskon miehen kanssa. Ulkoilimme, vaihdoimme kuulumisia, herkuttelimme ja nautimme yhdessäolosta. Lauantai-illan kruunasi rakennustalkoot. Suomi 100 -vuoden kunniaksi lanseerattu kampanja Miljoona pönttöä sai pönttönsä nro 1 139 230 ja 1 139 256, kun rekisteröimme äitini kanssa nikkaroimamme pöntöt. Kiitos, isä, kun etsit ja sahasit meille mökkitarpeet ja kiitos, äiti, rakennusseurasta. Mökeissä tulee asumaan onnellisia perheitä <3 



Vaikka sää ehti jo muutaman päivän ajan olla hyvin keväinen, oli pääsiäisen ilmanala kaikkea muuta. Lunta taisi paikoin olla enemmän kuin taakse jäänenä talvena kertaakaan! Tuuli oli navakka ja auringonpaistetta saattoi seurata melkoinen lumimyräkkä. Lähdimme siitä huolimatta eilen aamulla käymään mökillä. Ilman kunnon toppavaatetusta meren rantaan ei olisi ollut mitään asiaa, vaikka mökkiä siivotessa ja pihan risuja raivatessa mukavan lämmin tulikin. Ja arvatkaapa mitä? Myös mökkipihan pihlaja sai pöntön kylkeensä, kun saimme lopultakin aikaiseksi kiinnittää muutama vuosi sitten saamamme tupaantuliaislahjan sen kylkeen. Pönttö on vielä rekisteröimättä, se pitää muistaa!



Meri oli lopultakin auki, vain aivan rannassa uiskenteli pieni jäämurskalautta. Kunpa kesäpaikan kevään etenemistä pääsisi seuraamaan useammin. Tämä aika vuodesta on aina niin kiireistä, ettei mökkireissulle meinaa millään löytyä sopivaa saumaa. Lähtiessämme päätimme kuitenkin jälleen kerran, että suuntamme kesäpaikan rauhaan vaikka jonakin arki-iltana nyt, kun illatkin alkavat olla valoisia jo melko pitkään. Kaipaan haravointia, kukkamaiden kuopsutusta, rannassa istumista, meren äänen mukanaan tuomaa rauhaa. Rauhoittumista ylipäätään.

Siitä tulikin mieleen kiittää teitä lukijoita lähettämistänne viesteistä ja kyselyistä koskien reilun parin viikon mittaista hiljaiseloa blogissa. Elämä tuo välillä eteen ajanjaksoja, joiden keskellä vain rämmitään eteenpäin luottaen vahvasti siihen, että jossakin vaiheessa helpottaa ja rauhoittuu. Niinä hetkinä on pakko priorisoida ja antaa itselleen lupa luopua hetkeksi jostakin, hoitaa vain se välttämätön. Energiaa blogipostauksille ei siis oikein ole riittänyt, mutta aiheita olen napsinut mukaani sieltä täältä. Tulette siis kuulemaan minusta taas vähän useammin. Kiitos vielä, että olet siellä <3

Mukavaa tiistai-iltaa :)











tiistai 28. maaliskuuta 2017

Keltaisia roskia ja linnunlaulua




Pää painuksissa, katse kohti maata. Kuitenkin ilman sen suurempia suruja tai murheita. Kaikki on hyvin, oikein hyvin. Tapani kulkea ei kerro mielentilasta vaan vuodenajasta. Elämme niitä viikkoja, kun innostun jokaisesta keltaisesta roskasta: Tuossako se nyt on, kevään ensimmäinen leskenlehti! Jossakin päin Suomea kyseisiä söpöläisiä on jo noussut esiin, oman työmatkani varrelta en niitä ole vielä löytänyt. Anyday now, uskoisin, jos säät pysyvät näin lämpiminä ja aurinkoisina kuten tänään. 

En voi sanoin kuvailla, millaisen fiiliksen pitenevät päivät, yhä valoisammat aamut ja illat, saavat minussa aikaan. Kevät on mielestäni vuodenajoista ehdottomasti paras. Jaksan ihmetellä ja ihastella luonnon heräämistä joka vuosi enemmän. Ensimmäiset linnunlaulun täyttämät työmatkat saivat lähes herkistymään. Meri alkaa olla monesta kohtaa auki, jäiden määrä vähenee jatkuvasti. Joka päivä tsekkaan, onko läheinen venesatama saanut ensimmäisen veneen aalloilleen. 

Odotan monia kevään merkkejä kuin pikkulapsi jouluaattoa :) Ihan kaikkia en kuitenkaan.

Kävin eilen tekemässä hidastempoisen juoksulenkin ihanan Heidin kanssa. Vielä pystyn juoksemaan, mutta kohta siihen tulee tauko. Silmät ja hengitystiet alkavat nekin nimittäin vähitellen huomata kevään saapuneen...

Tervetuloa siis, kevät ja kesäaika! Jos jotakin saan pyytää niin pliis, päästäkää meidät siitepölyallergikot tänä vuonna mahdollisimman vähällä, jooko?


Kello ohitti juuri iltakahdeksan ja avoimesta parvekkeen ovesta kantautuu edelleen linnunlaulu. Oih!

Mikä on sinulle mieluisin kevään merkki?



torstai 23. maaliskuuta 2017

Herkullista huomenta!



Aamuihini on astunut uusi herkku, joka haastaa molemmat suosikkiaamupalani, kaurapuuron ja banaaniletut. Kyseessä on chiavanukas, jonka ohjeen löysin Heidin blogista. NAM!

Olin kuullut chian siemenistä ja niiden terveysvaikutuksista aiemmin, mutta vasta vanukasta tehdessäni käytin niitä itse ensimmäistä kertaa. Sekoitin ainekset illalla ja annoin vanukkaan tekeytyä jääkaapissa yön yli. Aamulla astian kantta raottaessani aistin ensimmäisenä inkiväärin tuoksun. Maistoin varovasti ja myönnän, ettei rakkaus syttynyt ensilusikallisella. Turvonneet chian siemenet saivat otsani kurtistumaan, niiden koostumus vähän epäilytti. Päätin kuitenkin, että syön, kun kerran tein! Kaadoin annoksen päälle kunnon keon jäisiä mustikoita ja kranaattiomenan siemeniä, ja aloin lusikoida. 

Söin annoksen loppuun, seuraavat päivät starttasivat samalla tavoin. Neljännen päivän iltana tein uuden samanmoisen satsin. Nyt olenkin syönyt vanukasta päivittäin jo lähes kolmen viikon ajan joko aamiaisella tai välipalana. Rakkaus vaati siis hieman totuttelua, mutta roihuaa nyt täydellä liekillä ;)

Vanukas sisältää chian siementen lisäksi mm. inkivääriä, taateleita ja banaania, joten kyseessä ei ole ainoastaan herkullinen vaan myös varsin terveellinen aamiainen/välipala.

Suosittelen kokeilemaan!






lauantai 18. maaliskuuta 2017

Miks sä juokset?




Inhosin juoksemista vuoden 2006 joulukuun 30. päivään asti. Vuoden 2006 joulukuun 31. päivästä asti yksi suurimmista toiveistani oli, että voisin joskus juosta.

"Miks sä juokset?", kysyi mieheni multa tänään aamiaispöydässä. Olin juuri palannut reilun kymmenen kilometrin lenkiltä. Istuin pitkään hiljaa ja mietin. En siksi, ettenkö olisi keksinyt vastausta. En vain tiennyt, mistä aloittaa.

Lapsena juoksu oli osa leikkimistä ja pelaamista, ei sitä sen enempää tullut mietittyä. Kun aloin aktiivisesti lenkkeillä, kävelin, pyöräilin tai hiihdin. Juoksemisesta en jostain syystä tykännyt. En osannut mieltää itseäni juoksijaksi (mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan) vaan liikuin monin muin tavoin. 

Joulukuun 30. päivänä 2006 olin vanhempieni kanssa pururatalenkillä kotikonnuillani. Liukastuin ja vasen nilkkani murtui pahasti. Nilkkaa ei saatu korjattua kuntoon vaan se jäi virheasentoon.
"Joudut todennäköisesti kävelemään lopun ikääsi kepin kanssa.", ilmoitti minut leikannut ortopedi leikkausta seuranneena päivänä. Järkytyin kuulemastani, olinhan tuolloin vasta 28-vuotias. Ensimmäinen ajatukseni oli, etten voi koskaan enää juosta. Sitä kaipaa, minkä menettää, huolimatta siitä, ettei juoksu ollut koskaan näytellyt isoa roolia elämässäni.

Päätin, että jos se minusta on kiinni, en pelkästään kävele ilman keppiä, aion myös juosta. Pitkän ajan se otti, monta kivuliasta fysioterapiakäyntiä ja tuntitolkulla kotitreeniä, mutta saavutin tavoitteeni. Minusta tuli kuin tulikin juoksija, enkä tarvitse keppiä kävelemiseen.





The more I run the more I love my body.
Not because it's perfect. Far from it.
But because with every mile it's proving to me
that I'm capable of more than 
I ever thought possible.

Olen onnellinen, että voin juosta.

Juoksen monesta muustakin syystä. Yhtälailla kuin kävelykin, juokseminen on mulle terapiaa.

I run to burn off the crazy.

Juokseminen on omaa aikaani, omaa tilaani. Annan ajatusteni johtaa sinne, minne ikinä vievätkään. Osaisipa joku selittää, miten on mahdollista, että jotkut ajatuspalaset loksahtelevat paikoilleen helpommin liikkeessä kuin paikallaan ollessa. Lenkin jälkeen pää on kevyempi ja minä parempi ihminen.

Juoksun jälkeinen olotila on jotain, mitä ei myöskään osaa selittää. Ja mikä parasta, se olotila tulee, vaikka juokseminen ei olisikaan tuntunut kovin kevyeltä tai mukavalta. Oikeastaan juuri silloin se tuleekin. Silloin, kun en ole antanut periksi vaan päättänyt juosta vielä yhden sähkötolppien välin, yhden kadunpätkän, kotiin asti. On hienoa huomata, kuinka matka, jonka jaksaa juosta, pitenee vähitellen.




Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu juoksulenkillä. Eri paikkoja, eri vuodenaikoja. Kyllähän nämäkin ansaitsevat paikkansa syiden listalla.

Vaikka olenkin juossut vuodesta 2007 lähtien melko säännöllisesti, muistan silti aina juoksemisesta puhuessani vähätellä itseäni sanomalla, etten oikeasti ole juoksija. Tarkoitukseni oli kirjoittaa kyseinen toteamus myös tämän postauksen loppuun. Törmäsin kuitenkin Pinterestiä selatessani seuraavaan Bart Yasson lausahdukseen:

"I often hear someone say 'I'm not a real runner.'
We are all runners.
Some just run faster or longer than others.
I never met a fake runner."

Tämä juoksija toivottaa siis sinulle oikein reipasta viikonlopun jatkoa :)










sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Monen kympin viikonloppu






Kympin viikonloppu, oikeastaan kahden. Tästä muodostui lopulta monen kympin viikonloppu, jos asiaa oikein ajattelee.

Ensimmäisenä ja toisena kymppinä mainittakoon juoksulenkit. Eilisen kymppini juoksin kauniin auringonlaskun aikaan. Juoksu rullasi kuin unelma huolimatta siitä, että kyseessä oli tämän vuoden ensimmäinen ulkona juostu (minun mittapuussani) pitkä lenkki. En malttanut edes pysähtyä kuvaamaan, annoin vain mennä.

Eilisen lenkin kuvat olisivat olleet hyvin erilaisia yllä oleviin, tämän päivän lenkkimaisemiin verrattuna. Jos eilen ilma oli pikku pakkasesta huolimatta melko lämpöisen tuntuinen, keväinenkin, tekivät hyytävä viima ja sumu tämän päivän säästä oikeasti kylmän. Kaunista kyllä oli! Välillä näytti siltä kuin koko maailma olisi ollut mustavalkoinen. 

Eiliset kilometrit tuntuivat jaloissa, mutta juoksin sen, minkä olin päättänyt. Kymppi täyttyi siis tänäänkin! Voi, miten hyvän mielen kanssa palasin kotiin! Olin niin ylpeä itsestäni. Suurin onnentunne syntyi kuitenkin siitä, että halu juosta on nostanut päätään yhä useammin. Ja vaikka kroppaa piti tänään välillä pakottaa juoksuun, pidin huolen siitä, etten palaa kotiin "En juokse enää koskaan!" -asenteella. Muutaman päivän pidän kuitenkin taukoa ja palauttelen kroppaa työmatkakävelyn ja venyttelyn muodossa.



Muista täyden kympin jutuista mainittakoon eilinen aurinkosää. Aamuisen kaupunkireissun jälkeen istahdin kotiparvekkeelle lukemaan ja saatoin siinä pienet päikkäritkin ottaa... Koiramuru viihtyi sylissä ja vartioi pihaa. 

Alkuperäisenä aikomuksenamme oli varata pitkästä aikaa brunssi ja aloittaa sunnuntaiaamu sillä. Kun lopulta makoilin sängyllä lähes puoleen päivään hyvästä kirjasta nauttien, olin varsin tyytyväinen, että juuri tänä aamuna ei tarvinnutkaan lähteä aikataulutetusti yhtään mihinkään. Tällaisia aamuja todellakin tarvitaan!

Testasin tänä viikonloppuna myös kaksi ruokauutuutta, jotka nekin ansaitsevat täyden kympin kumpainenkin. Toinen oli aamiainen, toinen päivällinen. Millaiset, se selviää tulevalla viikolla.

Suloista sunnuntai-iltaa!