lauantai 24. kesäkuuta 2017

Juhannus mökillä













Juhannusaattona saavuin tapani mukaan reilua tuntia muita myöhemmin perille. Nurmikko oli jo ajettu, ruoat ja muut tavarat kannettu sisään. Vauhdikas leikki koiran kanssa oli täydessä käynnissä, kun kaarsin pihaan hikisenä, mutta varsin tyytyväisenä. Reilun kympin lenkki oli takanapäin ja edessä mökkijuhannus.

Juhannusaattona otin iisisti, vaikka onnistuin kokkaillessani polttamaan sulakkeen. Jääkaappi, patteri, hellanlevy ja vedenkeitin eivät saa olla yhtäaikaa päällä vanhassa mökissä. Nyt tiedän.

Juhannusaattona en hermostunut, vaikka propun palaminen viivästyttikin ruokailua ja perunasalaatin perunat olivat tulikuumia siinä vaiheessa, kun savustettu nieriä oli jo syöntivalmis. Onneksi(?) rannassa kävi järkkykylmä tuuli. Perunat jäähtyivät hetkessä ja juhannusaaton päivällishetki oli pelastettu.

Juhannusaattona palelin. Tai olisin palellut, ellei laukusta laukusta olisi löytynyt toppatakkia ja villahuivia. En hetkeäkään häpeillyt käyttää niitä, kun iltahämy saapui.

Juhannusaattona saunoin pitkään vastapestyssä mökkisaunassa. Mieheni kanssa istuimme rinta rinnan, emmekä juuri puhuneet. Aina ei tarvitse. Joskus on enemmän kuin tarpeeksi, kun toinen istuu vieressä ja katselee saunan ikkunasta samaa auringonlaskumaisemaa <3

Juhannusaattona bongailimme vastarannoille syttyviä kokkoja ja kuuntelimme etäältä kuuluvaa juhlahumua. Oma kokkomme oli grillitulen kokoinen. Siinä oli hyvä paistaa makkarat. Kaikessa rauhassa jutustelun lomassa.

Juhannusaattona huutelin hyvät juhannukset mökkinaapureille, jotka melkoisten riemun(kauhun)kiljahdusten saattelemana kirmasivat mereen. Oli kuulemma lämpöistä kuin linnunmaito. Jälleen kerran. 

Juhannusaattona valvoin pitkälle yöhön. Siirryttyäni lopulta mökkiin lämmittelemään, mieheni jäi vielä koiran kanssa laiturille valvomaan sammuvaa tulta. Aikomukseni oli lukea, mutta jäinkin ikkunasta salaa seuraamaan heitä kahta. Siellä he istuivat ja katselivat merelle, koira nukahti syliin. 

Juhannusaattona luin pikkutunneille asti muiden jo nukkuessa. Kuulin tasaisen tuhinan, jonka rikkoi vain katolle putoilevat kävyt.

Juhannusaamuna heräsin aikaisin ja hipsin hiljaa aamuauringossa kylpevälle laiturille venyttelemään. Kävin melkoisen henkisen kamppailun itseni kanssa, mutta lopulta kuitenkin uskaltauduin asettumaan jumppamatolle ja hyväksymään sen tosiasian, että minä olen siellä vain käymässä, ne parin metrin päässä luikertelevat rantakäärmeet asuvat siellä. 

Juhannusaamun sää oli edelleen viileä, mutta huomasin, että tuoleja tuulensuojaksi asettelemalla pystyn rakentamaan itselleni kulmauksen, jossa aurinko ja lämpö hellivät ihoa. Varpaita palelsi, mutta senkin ongelman ratkaisi pari pässinpuskemia.

Juhannusaamuna pakkasimme kamat autoon ja suuntasimme takaisin kaupunkiin, koska juhannuksen osa kaksi on alkamassa. Odotettu auto kaartaa pihaan hetkenä minä hyvänsä...

Ihanaa juhannuspäivää sulle! 
Jos taiat jäivät tekemättä, uskon, että ensi yönä ehtii vielä :)





sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Raparperiaikaa





"Äidin kasvimaalla, raparperin alla...". Siellä muuten on lähes takuuvarmasti aina sammakoita, varsinkin hellepäivänä ja joskus myös sadesäällä. Tiedän sen siitä, että lapsuudessani kotipihallamme kasvoi komea raparperipuska. Mitään kovin lämpöisiä muistoja sammakon koti kultainen ei minussa herätä, olen aina inhonnut niitä kurnuttajia. Raparperi sen sijaan on yksi kesäisistä lempiherkuistani.

Kiisseliä, hilloa, piirakkaa, you name it. Monenlaisilla raparperiherkuilla äiti ja mummut meitä lapsina hellivät. Muistan, kuinka serkkuni kanssa kilpailimme, kumpi ehtii putsaamaan mummun raparperipiirakataikinan loput kulhosta :) 

Joka vuosi alkukesällä päätän istuttaa kesäpaikkamme tontin reunaan raparperin ja joka kesä unohdan sen yhtä varmasti. Vain muistaakseni asian jälleen seuraavana vuonna. Josko seuraavalla mökkireissulla sitten. Olisi kiva, kun varsia olisi ihan omasta takaa. Tosin yllätyin iloisesti löytäessäni niitä lähikaupan vihannesosastolta. Olin jo päättänyt leipoa sadepäivän kunniaksi korvapuusteja, mutta punavihreät kaunottaret nähdessäni muutin mieleni. Raparperipiirakkaa sen olla pitää!

Tein piirakkapohjan ohjeella, johon sopivat mielestäni monet erilaiset täytteet. Ohje on helppo kuin mikä, eikä sen valmistaminen vie kauaa aikaa. Kielen se kyllä vie mennessään ;) Hyvältä maistuvan pohjan lisäksi tämän ohjeen jujuna ovat pienet määrät taikinaa, jotka lisätään piirakan päälle ihan viimeisenä ja jotka paistuvat uunissa kivan rapeiksi. Näin sen teet:


RAPARPERIPIIRAKKA

200g margariinia
1,5dl sokeria
3dl jauhoja
1 muna
0,75dl maitoa
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
raparperia pilkottuna

 Sulata rasva ja sekoita sokerin kanssa.
Lisää jauhot vähitellen. Huom! Älä lisää leivinjauhetta jauhojen joukkoon.
Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa.
Lisää jäljelle jääneen taikinan joukkoon muna, maito, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
Levitä taikina (pyöreään) piirakkavuokaan.
Laita päälle raparperikuutiot.
Lisää lopuksi kahvikupissa oleva taikina raparperien päälle.
Paista 200 asteessa noin puoli tuntia.

Monissa raparperipiirakkaohjeissa käsketään keittää raparperinpalat sokerivedessä, jotta ne eivät ole liian happamia. Mietin tätä itsekin, mutta päädyin lopulta vain sirottelemaan vähäsen sokeria palojen päälle. Se riitti vallan hyvin. Raparperi saa, ja sen kuuluu, maistua vähän happamalta.

Herkkua!







perjantai 9. kesäkuuta 2017

Pikavauhtia lomamoodiin





Ei Rooma, ei New York, ei Cavtatkaan vaan tänä vuonna Tampere!

Totesin jo vuosia sitten, että minulle toimivin tapa siirtää itseni loma-asetuksille on pakata laukku, ottaa ja lähteä. Irtautua heti loman alettua totutuista kuvioista ja maisemista, siitä tutusta arjesta, niin ihanaa kuin se onkin. Ei siis ole sattumaa, että viime vuosina tekemäni kesälomareissut ovat lähes täysin ajoittuneet alkukesään. Suvivirren viimeisten sointujen päätyttyä on ajatuksilla ollut välittömästi uusi kohde. 

Tänä vuonna veljeni yllärisynttärijuhlat sanelivat kohteen sijainnin. Ei tarvittu passia, ei lentokonetta, ei tuntikausien selailua matkatoimistojen nettisivuilla. Tarvittiin vain yksi parituntinen autossa. Paljaat varpaat, huoltsikan eväät, liian lujalla soiva musiikki. Lomamood odotti niinkin lähellä kuin Tampereella!

Synttärisankarin yllättäminen onnistui sataprosenttisesti! Vietimme kivan lauantaipäivän kauniissa järvimaisemissa. Muu porukka juhli pikkutunneille asti, me ajoimme nukkumaan vähän rauhallisempaan paikkaan. Vanhuuttako vain vaiko loppukevään kiireiden aiheuttamaa väsymystä? Siitä voimme keskustella ;)


Arjesta muistutti sunnuntaiaamuna enää vain aikainen heräämisaika. Sisäinen kello oli jo kuuden aikaan sitä mieltä, että rise and shine, ja hyvä niin. Mikäs oli noustessa ja lähtiessä aamulenkille, kun aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja ajatuksiin hiipi säännöllisin väliajoin kolme sanaa: MULLA ON LOMA. 





Vietimme koko päivän ulkona. Taisin ihan pikkasen rakastua Tampereeseen. Kävelimme ympäriinsä, juttelimme hyvin ei-suomalaiseen tyyliin vieraiden ihmisten kanssa, istuimme kahviloissa, söimme torikojulounaan. Mihinkään ei ollut kiire, mitään ei tarvinnut tehdä. Jopa suunnittelemani shoppailukierros jäi odotettua lyhyemmäksi ja rahaa kului tasan nolla euroa. Kuka malttaa kiertää kauppoja, kun ulkona odottavat kesä ja rakkaat?


Herätyskelloa ei tarvittu maanantaiaamunakaan. Maltoin hädin tuskin nukkua koko yönä! Yksi odotetuimmista päivistä oli aluillaan. Siitä lisää täällä blogissakin, kunhan asiat varmistuvat ja aikataulut selviävät. Vinkkinä kuitenkin, että siihen liittyy neljä tassua ja pikkiriikkinen hännänpää <3

Aurinkoista viikonloppua!











maanantai 22. toukokuuta 2017

Oikeasti kestävä leikkokukka






Luonnonkukkien aika on alkanut! Tuntuu siltä, että maisema muuttuu päivittäin. Vielä muutama viikko sitten iloittiin ensimmäisistä leskenlehdistä. Onko joku muukin sitä mieltä, että valkovuokkoja on tänä vuonna normaalia enemmän? Vai odotinko niitä vain tavallista innokkaammin? Sinivuokot, voikukat... Kielojen ja lupiinienkin lehdet ovat jo isoja. 

Rakastan kevättä!

Luonnonkukat ovat mielestäni kauneimmillaan luonnossa. Haluan antaa niiden kukoistaa siellä, minne ne kuuluvat ja missä ne pärjäävät parhaiten. Kerään toki joka kesä pari kimppua mökkiterassin pöydälle heinäkuussa, kun pelloilla ja ojien varsilla kasvavien kaunokaisten määrää ei jaksa edes laskea :)

Kesälläkin vietetään kuitenkin monia juhlia, joihin eivät luonnonkukat ehdi tai syystä tahi toisesta sovi. Niitä, tai ihan tavallisia päiviä, koristamaan voin suositella valkoista kaunokaista, afrikantähdikkiä. Tämä leikkokukka on minulle ihan uusi tuttavuus, joka tuli vastaan aivan sattumalta. Olimme nimittäin kolmisin miehen ja koiran kanssa kaupungilla lauantaikävelyllä reilu kuukausi sitten. Aurinko paistoi ja keväinen Bulevardi oli kauneimmillaan. Ihmisiä oli liikkeellä valtavasti, kaikkien kasvoilla paistoi hymy kilpaa auringon kanssa. Meidänkin, kunnes koiralle tuli tarve hoitaa asiansa keskelle Bulevardin jalkakäytävää... Hymyilimme siinä sitten vienosti ohikulkijoille ja totesimme, ettei kummallakaan ole minkäänlaista pussia mukanaan. Miten amatöörimäistä toimintaa pitkäaikaisilta koiranomistajilta!

Neuvokkaana tyttönä lampsin lähimpään liikehuoneistoon, joka sattui olemaan kukkakauppa. Lupasin tulla ostamaan jotakin, jos saisin ensin käyttööni yhden pienen pussin. Syynkin selitin siinä kaikkien asiakkaiden läsnäollessa. Not my best moment, vaikka kaikella lailla luonnollinen olikin. Sain hymyn, useammakin, sekä pusseja kaksin kappalein. 

Pidin lupaukseni ja kävelin päivän päätteeksi kyseisen kaupan kautta. Pyysin jotakin, joka kestäisi maljakossa kauan uskomatta itsekään saavani sellaista. Toisin kävi. Afrikantähdikki teki sen, mihin en ole uskonut muiden kuin silkkisten leikkokukkien pystyvän: se kukki kauniina maljakossa yli neljä viikkoa! Vaihdoin vain vettä kerran viikossa ja leikkasin uudet imupinnat.

Kyseistä kimppua en tullut kuvanneeksi, yllä olevat kuvat ovat kimpusta, jonka hain heitettyäni hyvästit ensimmäiselle. Nämä nykyiset ovat olleet maljakossa nyt puolitoista viikkoa. Edellisen kimpun kukat olivat huomattavasti näitä pidempiä, valitsin tällä kertaa lyhyemmät versiot, jotta pystyin laittamaan kimpun ruokapöydän päälle. 

Take a break and smell the flowers. 

Kaunista viikkoa!

















sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Aurinkoinen, ahkera äitienpäivä



Lämpöiset onnittelut kaikille äideille, omalleni eritoten. Toivottavasti päivänne on ollut täynnä pieniä ja suuria onnenhetkiä <3

Minä onnitteluhalailin äitini ja mummuni jo eilen, kun vietimme Raumalla siskoni valmistujaisia. Ajoimme illalla takaisin Helsinkiin ja tämän päivän vietimme anopin ja mieheni veljien kanssa kesäpaikallamme. Tarkoituksenamme oli juhlistaa anopin äitiyttä sekä mieheni syntymäpäivää samalla, kun rennosti teemme vähän kevättöitä. 

Aurinkoinen, lämpenevä sää, hyvä seura ja rento fiilis saivat aikaan sen, että koko piha on nyt valmis ottamaan kesän vastaan. Jos totta puhutaan, se ei ollut lainkaan tarkoituksemme! Olimme liikkeellä sillä asenteella, että vähän tänään, paremmalla aikaa loput. Ehkä juuri siksi tekemisestä puuttui pakonomaisuus ja homma sujui, ei ehkä ihan kuten leikki, mutta kuitenkin ilman hampaiden kiristelyä tai väsähtäneitä huokailuja. Pidimme huolen siitä, että taukoja oli tarpeeksi. Kukin vuorollaan istahti pressun päälle tai terassin portaalle sulkemaan silmät ja nauttimaan auringosta. Koiramurusemme käytti nämä hetket hyväkseen haastamalla keppileikkiin tai istahtamalla syliin. Lopun aikaa hän tietysti vahti, että hommat tulee kunnolla tehtyä ;)

Monen tunnin puutarhatöiden jälkeen ranta on siisti ja piha haravoitu. Suurta terassia reunustavalta kukkamaalta löytyi pieniä pionin alkuja ja vaikka mitä muuta suloista. Onhan niiden nyt ihan eri ottaa kevätsateet ja lämmittävät auringonsäteet vastaan, kun eivät enää piilottele kuivuneiden lehtien alla!




Päivän päätteeksi kilistimme päivänsankareiden kunniaksi ja söimme maukasta aurajuustopastaa. Kakkukahvijälkkärin jälkeen kaikki haukottelivat sen verran leveästi (koira nukkui sylissäni jo umpiunessa), että katsoimme parhaaksi pakata autot ja suunnata takaisin kaupunkiin, vaikka kesäpaikan auringonlasku kovasti houkuttikin. Ehtiihän noita katsella, kesä kun on vasta edessäpäin <3

Mietin juuri, että ehkä jo seuraavalla mökkireissulla vien kesäkukat mukanani ja istuttelen ne terasseille kauniisiin ruukkuihin. Jokohan silloin tarkenisi istua rannassa ilman toppatakkia... ;)


Lempeää alkavaa viikkoa sinulle!








torstai 4. toukokuuta 2017

Onnenpotkuja iholla



Se oli yksi tavallinen tiistai. Tai ei oikeastaan tavallinen, onneksi. Se oli yksi sellainen tiistai, kun kaikki tuntui kaatuvan päälle. Murehdin keskeneräisiä töitä, väärinymmärrettyjä sanoja, riittämättömyyden tunnetta. 

Silloin se otti ja kilahti. Sähköposti nimittäin. " Osallistuit taannoin At Maria´s -blogissa Lifen kanssa yhteistyössä järjestettyyn Body & Soul -tuotteiden arvontaan. Onnekseni voin ilmoittaa, että olet voittanut..."

Voi sitä ilahtumisen määrää! Hetkeksi ajatukset siirtyivät pois ahdistavaa-osastosta ja nautiskelin Onnettaren suosikki -asemastani ;)

Vaikka kotoa löytyy jos jonkinlaista purkkia ja purnukkaa niin nämä kaunokaiset ovat kyllä erittäin tervetullut lisä valikoimaan. Vai mitä mieltä olette ensinnäkin pakkausten ulkonäöstä? Itse tykkään tosi paljon. Tyylikkään yksinkertaiset. Myös tuotteiden nimissä käytetty leikkimielisyys miellyttää.


Tärkeämpää kuin ulkonäkö tai nimet konsanaan, on tietysti sisältö. Silläkin nämä tuotteet voivat ylpeillä. "Make the Moist of it" Shower Cream Sensitiven ainesosat ovat 98% luonnollisia ja 100% vegaanisia. Tuote on suunniteltu erityisesti kuivalle ja herkälle iholle, eikä se sisällä hajusteita.

Sensitive Body Cream "Smooth the Way" sisältää E-vitamiinia ja aloe veraa, jotka kosteuttavat ihoa. Arganöljy, manteliöljy ja auringonkukkaöljy hoitavat puolestaan ihon ravitsemispuolen. Tämäkään tuote ei sisällä hajusteita ja se sopii hyvin kuivalle ja herkälle iholle.



Tuotteet kotiin saatuani tein ensimmäiseksi sen, minkä tajusin tekeväni aina uuteen tuotteeseen tutustuessani: avasin korkin ja nuuhkaisin. Ravistin purkkia ja yritin uudestaan. Ei tuoksua. Vasta siinä vaiheessa hoksasin tuotteiden olevan hajusteettomia. Suihkussa huomasin jääväni kaipaamaan suihkuvoiteen aikaansaamaa tuoksuelämystä, siihen kun on niin tottunut. Jos kuitenkin pitää valita tuoksun tai puhtaiden raaka-aineiden ja iholle hyvää tekevien ominaisuuksien väliltä, ei päätöksenteko ole vaikeaa. Suihkuvoide tuntui hyvältä ja iholle jäi puhdas olo. 

Vartalovoide teki sen, minkä nimellään lupasi; Smooth the Way. Iho tuntui jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen pehmeämmältä. Voide levittyi helposti ja imeytyi nopeasti. Sopii siis myös niihin tilanteisiin, kun aikataulut ovat tiukat ja suihkun jälkeen on pakko pukeutua lähes välittömästi.

Kävin tutustumassa Lifen sivuilla muihinkin Body & Soul -sarjan tuotteisiin. Sieltä löytyy vaikka mitä mielenkiintoista ja houkuttavaa. Ajattelin kokeilla ainakin "Rub it in" vartalonkuorintavoidetta, se täydentäisi hyvin tämän uuden ihonhoitosarjani. Kyseisestä tuotteesta löytyy muuten tuoksukin :)

Käyhän sinäkin kurkkaamassa, voin lämpimästi suositella.








lauantai 29. huhtikuuta 2017

Vappunysät




Perinteet kunniaan ja vapuksi orvokit parvekkeelle! 

En muista, minä vuonna kyseisen perinteen aloitin ja tuliko siitä perinne tarkoituksella vai vaivihkaa, mutta joka tapauksessa olen jo vuosia istuttanut parvekeorvokit viimeistään vappuaattona. Silloin on kevät astunut virallisesti kotiimme. 

Kävin viikko sitten läheisessä puutarhamyymälässä toteamassa orvokkien olevan melkoisissa hinnoissa. Tarjolla oli myös pelargonioita (nyt jo!), mun ehdottomia lemppareita ja lähes ainoita, jotka kestävät etelänpuoleisella lasitetulla parvekkeella myös ne kesän kuumimmat päivät. Olin valmis skippaamaan orvokkikauden ja tuomaan kotiin kaikkein hempeimmän vaaleanpunaiset yksilöt, mutta asiantuntijat olivat sitä mieltä, että säät ovat pelargonioille edelleen liian kylmät. Ai jaa?!? Sä meinaat?!?

Eli kyllä, tästä tulee se postaus, jossa minäkin sorrun kauhistelemaan vallitsevaa säätä. En valita, koska säille ei voi mitään, mutta päivittelen. Yllä olevat kuvat sen kertovat: vappuaaton aatto, maa on valkoinen, taivaalta sataa kaikkia olomuotoja. 



Toissapäivänä tilanne oli toinen. Löysin Tokmannilta sattumalta huikean orvokkitarjouksen: seitsemän pikkuruista tainta viidellä eurolla! Nuppuja ei ollut nimeksikään, kukinnoista puhumattakaan, mutta uskoin, että hellä hoiva, hyvä kasvualusta ja ah, niin ihanasti lämmittänyt aurinko tekisivät ihmeitä, ja vappuna parvekkeellamme loistaisivat orvokit kaikissa sinisen sävyissä.

- Ai nuo nysät, vai? kysäisi mieheni, kun vihellellen siirsin taimia istutusastioihin ja mietin samalla, näkysivätköhän ne kohta myös asuntomyyntisivuilla. Tiesin nimittäin, että rakkaan naapurimme kotia kuvattaisiin seuraavana päivänä myyntiä varten. Josko vaikka jossakin ilmakuvassa tai vastaavassa vilahtaisivat...

Ehkä vilahtavatkin, mutta ihme on, jos tuosta sen enempää heräilevät. Näyttävät nimittäin melkoisen masentuneilta juuri nyt. Pari tuntia sitten olin vielä sitä mieltä, ettei satava lumiaines voi mitenkään jäädä maahan, kun alla on niin lämpimiä päiviä. Kyllä se kuulkaa voi. Eikä pelkästään maahan vaan myös parvekkeen kaiteille ja ikkunalaudoille! Ei ole totta! Mahtoiko koko talvena naapuritalon ikkunalautoja koristaa noin komea lumipeite kuin juuri nyt? Ja lisää tulee! 

Eihän tässä voi enää muuta kuin nauraa, lämmittää saunan ja etsiytyä torkkupeiton lämpöön lauantai-illan viettoon. Kynttilät palavat jo. Ystäväni pohti jopa Blossan lämmittämistä, tuli on kuulemma takassa. Vappubrunssin päähinevaihtoehdoksi mietimme tonttulakkia. Huumorilla selviää, tästäkin. Ja vahvalla uskolla meteorologien ammattitaitoon: ylihuomenna lämpiää!

Iloista vappua, ystävät!